maanantai 12. joulukuuta 2011

Tosi hyvännäkönen - ikäsekseen.

Kohteliaisuus vai loukkaus?

Nythän ei ole niin, että joku minulle juuri sanoi näin ja nyt kiukkua kihisten haluan nakella niskojani ja huutaa maailmalle kokemaani vääryyttä. Ei. Olen vain viimeisen viikon aikana kuullut tämän lausahduksen monta kertaa, milloin missäkin ja milloin kenestäkin puhuttaessa. Ja tein sen virheen, että aloin ihan oikeasti ajatella. Siis tätä lausahdusta. Että mitä se sitten tarkoittaa.

Eikö joku voi vain olla hyvännäköinen? Että sitä joko on hyvännäköinen tai ei ole? Pitääkö kehun perään aina liittää tuo määre: että et sinä ihan oikeasti hyvännäköinen ole, mutta ikäiseksesi kyllä - kaikkiin vaaleanharmaisiin eccoihin pukeutuneisiin mummoihin ja ennen aikojaan vanhentuneisiin lähiöruusuihin verrattuna. Että siinä omassa kategoriassasi - vanhat ja rupsahtaneet, mutta vielä juuri ja juuri ilman vilunväreitä katsottavissa olevat - olet ihan kärkipäässä.

Kai nyt jokainen ymmärtää ilman sen kummempia määreitä ja selittelyjäkin, ettei alle kaksikymppistä ja päälle viisikymppistä voi millään tunkea samaan kategoriaan, millään elämän osa-alueella - eikä varsinkaan ulkonäöstä puhuttaessa. Että viisikymppisen ulkonäköä kehuttaessa ei tietenkään olla vertaamassa häntä kaksvitoseen; mitäs tolkkua siinä olisi? Tämä ”ikäiseksesi” kehun perässä vastaa mielestäni samaa, kuin jos joka kerta naista kehuttaessa sanottaisiin: oot kyllä noin tavikseksi tosi hyvännäkönen. Että mallithan nyt on eri luokkaa, mutta tavalliseksi naiseksi oot ihan ookoo. Eihän nyt kukaan kai pidä mallienkaan habitusta minään ulkonäköstandardina? Vai pitääkö???

Tämän syvällisen pohdiskelun tuloksena olen itse sitä mieltä, että tuo ”ikäisekseen” vie pahasti kohteliaisuudelta terän. Se oikeastaan heilauttaa koko kohteliaisuudeksi tarkoitetun lausahduksen loukkauksen puolelle. Voi toki olla, että olen taas täysin naisellisten geenieni vietävänä ja ajattelen asiaa i-h-a-n liikaa. Mutta ”ikäisekseen” vie turhaan huomion naisen ulkonäöstä naisen ikään - ja onko nyt sitten niin, että kolmenkympin rajapyykin jälkeen nainen ei saisi hetkeksikään unohtaa ikäänsä? Ja olla vain - nainen?

Jos haluat ihan oikeasti kehua naista, voit sanoa vain: ”tosi hyvännäköinen”. Piste.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kiitos!


Sain toissapäivänä jo ensimmäisen joululahjani.
Kävi nimittäin niin, että törmäsin ihanaan ihmiseen.

Tarvitsin lisää rintaneuloja tekemiini nahkakukkiin ja pysäköin autoni askartelukaupan eteen. Ja en - en maksanut pysäköinnistä. Vaikka tiedänkin sen olevan väärin, perustelin asian itselleni jotenkin siihen tyyliin, että minulla kuluu enemmän aikaa siihen, että kävelen n. 50 metriä lippuautomaatille ja takaisin ja sitten kauppaan, kuin että hyppään 2 metriä autoni edessä olevasta kaupan ovesta sisään, ostan ostokseni ja palaan autoon. Kun kerran tiedän tarkkaan mitä ostan ja mistä hyllystä sen saan; kaupan sisällä minulla menee ehkä minuutti… Joo joo, näin siis perustelin asian - mutta totta kai tiedän, että se on väärin.

Varmaan jo arvasittekin, että kun minuutti oli kulunut ja astuin kaupan ovesta ulos, autoni edessä seisoi tuulilasiani tutkien - kukas muu kuin parkkipirkko. Sekunnin sadasosan jo sadattelin  mielessäni , kuinka hänen on täytynyt kytätä jossakin autoni vieressä, koska en todellakaan ollut kaupassa kuin tuon punaisen minuutin. Sadattelu jäi lyhyeen, kun yritin vääntää naamalleni viatonta mutta samalla hyvin katuvaista hymyä. Moooooi, sanoin tökerösti. ”Kuinkas kauan mahdoit kaupassa viipyä?”, kysyi punaisiin pukeutunut. Yritin lyhytsanaisesti vakuutella, että olin todellakin ollut kaupassa vain hetken, samalla mielessäni kiroten, kuinka tyypillistä, etten keksi veronpalautuksille muuta käyttöä kuin parkkisakot. Yhtäkkiä puna-asuinen vastapelurini sanookin hymyillen: ”sovitaanko niin, että käyt laittamassa mittariin 20 senttiä, annat kuitin mulle ja ollaan sujut.”

Jippiaijei! Yhtäkkiä se viisikymmentä metriä pysäköintiautomaatille ei tuntunutkaan niin pitkältä matkalta; melkein juoksin - luulin varmaan, että jos vitkastelen, tyyppi muuttaakin mieltään. Tämän ennenaikaisen joululahjani ihana ihminen kuittasi vain sanomalla, että välillä ihmiset oppivat paremmin lempeästi ojentamalla. So true! Pystyin juuri ja juuri olemaan kapsahtamatta naisen kaulaan, niin helpottunut ja onnellinen olin: mutta en pystynyt olemaan kutsumatta häntä ihanaksi ihmiseksi ja kiittämään - sydämeni pohjasta.

Toivon, että tämä on osa pysäköinninvalvojien uutta ihmisläheisempää toimintatapaa: etten vain mokannut pahasti kertomalla moisesta hyvästä teosta julkisesti. Mutta olipa kyseessä sitten koulutuspäivillä opittu asiakaslähtöinen työtapa tai vain yksittäinen ihana ihminen - LÄMMIN KIITOS!
Opin läksyni.

torstai 1. joulukuuta 2011

Hieman sappea.

Taas on koirankakkoja kadunreunat täynnä. Voi että pistää vihaksi.
Niin harvoin näkee järkevän, fiksun ja myös muita ajattelevan koiranomistajan, joka on varustautunut pienellä pussilla ja myös käyttää sitä: noukkii koiransa jätökset.

En nyt sen kummemmin asiaan paneudu, koska aihe on niin loppuunkaluttu ja kulunut; top-kympissä varmaankin kaikilla kirjoitusfoorumeilla yleisönosastoista keskustelupalstoihin. Mutta jonkinlaista ajattelun yksipuolisuuttahan koiranomistajien kohdalla voi havaita. Vaikuttaa olevan perusoikeus, että koirat saavat tehdä lähes mitä tahansa: kaivaa kuoppia hautausmaalla, pissata kerrostalon ulko-ovea vasten tai naapurin ruusupensaaseen - ja kakata ihan mihin tahansa ilman, että omistajalla on minkäänlaista velvollisuutta korjata kakkoja pois. Ja niin edelleen. Koiranomistajien mielestä on myös aivan selvää, että koirat pitää voida tuoda joka paikkaan - oli kyse sitten kahvilasta, sairaalasta, Michelin-tähdillä varustetusta ravintolasta tai päiväkodista. Mm. paha allergia, astma, hengenahdistus, epämukavuus koirankarvoista, epähygienia ja muut vastaavat ovat silkkoja koiranvihaajien tekosyitä. Tai sitten muut ovat ihmisiä, jotka ”eivät syvällisesti ymmärrä” eläimiä, niiden tunteita ja älykkyyttä (ja niin kuin tämä edes liittyisi koko asiaan).

Jos näitä ilmiselviä oikeuksia joku uskaltaa kyseenalaistaa, hän on psykopaattia lähentelevä eläintenvihaaja, joka todennäköisesti kiduttaa eläimiä salaa kotonaan tai on vähintäänkin saatananpalvoja. No, tästäkin tekstistä loukkaantuville koiranomistajille tiedoksi: en ole.