Huipulla?

Tuttavani lähetti mulle kuvan, jonka oli löytänyt netistä. Muutamia päiviä sitten. Tällaisen kuvan:

 

Aika kummallinen ja mitättömän näköinen kuva - mikä juttu tää nyt on? Perässä seurasi teksti: Eikös tää ole sun käsialaa? Ja sitten katsoin kuvaa tarkemmin - oho, keskellä läpyskäähän komeilee oma rakas Vuokkoni. Hopeinen Vuokko-koruni, joka on yksi verkkokauppani suosituimmista malleista. Mutta kas, sehän ei olekaan Vuokko - vaan täsmälleen samanlainen, riipuslenkistään vain hieman muokattu malli. Jahhas. Että näin.

Tiedän, tiedän - malli on yksinkertainen, enkä todellakaan luule, ettei kukaan voisi tulla ajatelleeksi samantyyppistä tai jopa samanlaista mallia. Eihän tässä maailmassa kukaan enää pyörää keksi uudestaan, oikeastaan millään muotoilun saralla - kuten ei musiikissa tai muodissakaan. Olen hyvin tietoinen siitä, että kaksi suunnittelijaa voi aivan hyvin tulla ajatelleeksi samaa ideaa - ja se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan suunnittelija ei asu tynnyrissä. Tai en ainakaan ole kuullut että asuisi. Ympäristö jossa elämme, kulttuuri, kulloinenkin muoti ja elämisen ”trendit”, arvot, ajatusmaailmat - kaikki ympärillämme - vaikuttaa meihin: ja joka ikiseen ideaan, ajatukseen ja suunnitelmaan, ”keksipä” ne kuka tahansa.

Mutta kyse onkin idean käyttämisestä. Kun itse suunnittelin Vuokon kesällä 2010 selasin läpi kymmeniä, ellen satoja korusivuja - tarkistin, ettei kilpailijoilla tai ulkomaisilla toimijoilla ole mallistossaan juuri samanlaista korua. Mulle se on ensiarvoisen tärkeää - etten tarkoituksellisesti matki tai kopioi ketään. Ymmärrän, että vallitseva muoti ja trendit vaikuttavat myös siihen, millaisia koruja itse tulen ajatelleeksi tehdä ja haluan käyttää - ja samoin on toki muiden suunnittelijoiden kohdalla; tottakai kaikki haluavat tehdä tuotteita, jotka sopivat juuri tähän aikaan (ja siksi suurin osa markkinoilla olevista tuotteista tai niiden pakkauksista muistuttaa toisiaan, siis saman kategorian sisällä - vaatteet, sisustustavarat, kankaat, asusteet, huonekalut…). Mutten koskaan - korostan koskaan - tekisi myyntiin suoraa kopiota toisen keksimästä tuotteesta: enkä varsinkaan möisi sitä omana ideanani. Mitäs ihmeen ideaa siinä olisi? Eihän se ole luovuutta - se on matkimista.

Perinteiset punosmallit ja ketjut ovat tietenkin asia erikseen: jo satoja vuosia käytössä olleita käsityöperinteitä ei toki ”omista” kukaan - eikä niitä ole tarkoituskaan korvata uusilla ideoilla. Asia erikseen on myös se, mitä kukin tekee omaan käyttöönsä: olen itsekin väsäillyt aikani kuluksi matkien ties mitä kaupassa bongaamaani, nahkaisista kukkakoristeista villasukkiin ja pipoihin. Mutta en myyntiin. En omaan kauppaani, oman nimeni alle. Vaan iloksi itselleni ja kaverille, omaan rintapieleen tai oman lapsen päähän. Ja siinä se ero.

Mutta kas, sain taas tästäkin oikean paasauksen aikaiseksi. Ehkä tämä riittää tästä aiheesta… ;-) Mutta tuohon kuvaan liittyen: olenkohan mä nyt siis ”urani huipulla”? Kun joku on halunnut kopioida Vuokkoani ja on saanut sen myytyä (omalla nimellään) jopa Viikkarille? Hmmm, voisinhan mä vaikka ajatella niinkin.

PS. jos joku nyt tunnistaa kuvasta tuon valmistajan ja tietää varmasti, että kyseinen ”vuokko” on ollut olemassa jo kaaaauan ja kauan, niin laita toki kommenttia: sitten olen kenties itse anteeksipyynnön velkaa. Varmuudella kun voin sanoa vain sen, etten vuonna 2010 törmännyt yhdelläkään verkkosivulla vuokkouteen.