Takapiha alkaa näyttää siltä, kuin olisin vannoutuneempikin viljelijä.
Kovin suurta kunniaa en kuitenkaan voi ottaa siitä, että luonto panee parastaan.
Puut ja pensaat olivat täällä jo ennen minua - mutta onnistuminen se on sekin, että kaikki ovat vielä elossa ja pukkaavat herkkuja pakastimen täydeltä. Vaatimattomat mutta jämäkät hoitotoimenpiteet näyttävät kelvanneen.
Suu jo napsaa - kohta pääsee herkuttelemaan!
Kahtena edellisenä keväänä leikkasin kaikki marjapensaat maan tasalle (jätin n. 20cm varret) ja se on selvästi tuuheuttanut kaikkia puskia, erityisesti vadelmia. Molempina kesinä leikkuun jälkeen sato oli runsas karviaisissa ja viinimarjoissa mutta nyt, leikkaamattoman kevään jälkeen, marjoja näyttäisi olevan vieläkin enemmän.
Leikkasin myös vadelmapensaat (vaikka sitä ei kai "yleensä tehdä"), koska ne olivat aiemmin huonossa jamassa - pensaat olivat ruipeloita eikä marjoja tullut. Käytin saksia ihan ronskisti; 'selviävät, jos haluavat'. Viime kesänä oksia oli jo tullut lisää, mutta marjoja löytyi edelleen vain ehkä - kolme. Tänä keväänä pidättäytyminen riehumisesta puutarhasaksien kanssa saattoi olla oikein ajoitettu - kaikissa pensaissa on nyt runsaasti vadelmia, eikä mitään madonsyömiä! Riemullani ei suoraan sanottuna ole rajaa. Ensimmäinen pieni kipollinen koemaistettiin porukalla jo toissapäivänä kakun päällä - ja aivan kelpo marjoja, kuulkaas!
Tarinan opetus on - jos sellainen on; älä heitä kirvestäsi (tai puutarhasaksiasi) kaivoon, vaikka marjapensaasi olisivat nuivia. Kokeile nyt ainakin ensin parturointia - ja heitä vasta sitten, jos sekään ei tehoa.
Pihan luumupuussa on satoa ihka ensimmäistä kertaa! Tai siis ainakin toistaiseksi näyttää siltä. Puu on kuutisen vuotta vanha, eikä minun aikanani siitä ole tullut yhtään suuhunpantavaa hedelmää. Viime kesänä puussa oli luumuja kokonaiset neljä kappaletta, mutta ne ehtivät kadota lintujen suihin ennen sen tarkempaa tutkailua tai maistelua. Nyt puussa on kymmeniä ja taas kymmeniä söpöjä pieniä vihreitä pallukoita - joita aion vahtia ihan haukkana, pihan linnuille tiedoksi. Olisivatpa ne vielä joku päivä syötäviä!
Pieni, mutta riittävä hyötypuutarhani: salaatinlehtiä, tilliä ja ruohosipulia. Ja kyllä, nämä olen sentään aivan itse istuttanut siemenestä ja - saanut kasvamaan! Tämä kolmen kopla on ollut traditio jo kolmen kesän verran, eikä mikään voita sitä fiilistä, kun voi hakea salaattinsa tai kastikemausteensa päivittäin omalta pihalta. Ja ennenkuin kukaan takertuu käsitteeseen 'oma piha', huomautan, että homma (ruukussa kasvatus) toimii vallan mainiosti myös parvekkeella, tai vaikkapa olohuoneessa, jos lattialta löytyy tilaa muutamalle ruukulle. Eli minimaalisen hyötypuutarhan pystytys ei vaadi omaa pihaa.
Ylläolevat ruukut ovat kooltaan n. 30 x 30cm, korkeus vaihtelee.
Kaikilla kolmella satokausi on jatkunut aina syyskuun puolelle asti, eli salaattia omien ruukkujen tuotoksista saa syödä koko kesän.
Ja koska yksinkertaisesti rakastan ruusuja - olipa se kliseistä tahi ei - en tietenkään voi olla postaamatta muutamaa kuvaa niistäkin.
Miten luonto voi tyrkätä jotakin näin kaunista?
Tämän aamun kukkaloistoa.
Ruusupensaille hoitoni on täsmälleen sama kuin marjoille: jokakeväinen leikkaus maan tasalle. Hyvin yksipuolinen tämä hoitoarsenaalini... Mutta mitäs sitä hyvää konstia vaihtamaan.
Joka kevät on pakko istuttaa myös yhteen ruukkuun nippu äitienpäiväruusuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti