maanantai 13. helmikuuta 2012

Blinejä.



Muutama päivä sitten iski blinihimo. Mistä kummasta, en tiedä - koskaan aiemmin kun en ole itse blinejä tehnyt.

No, nyt löysin itseni kaupasta etsimästä tattarijauhoja. Mitä ihmettä ne tattarijauhot muuten on? Sana 'tattari' on minulle aivan yhtä suuri arvoitus kuin "mannasuurimot". Missä sitä mannaa kasvaa? Oikein hyviä ja käyttökelpoisia aineita molemmat, mutta kummallisilla nimillä ja mystisellä alkuperällä siunattuja.

Tattarijauhopurkin kyljessä oli onneksi oiva bliniresepti, joten sen etsimiseen ei tarvinut käyttää aikaa. Aineet sekaisin siis, ja pannu kuumenemaan (taikina oli helppo: litra maitoa, 25g tuorehiivaa, 500g tattarijauhoja, 100g voita, suolaa ja sokeria). 20 min. kohotus kulhossa ja taikina paistovalmista. Suoritin todennäköisesti pyhäinhäväistyksen, kun ohjeesta huolimatta paistoin blinit oliiviöljyssä voin sijaan. Hui. Mutta aivan hyvää tuli silti.

Paistaminen tapahtui tavislettujen tapaan - blinit vain kestivät hieman kauemmin kypsyä ja lopputulos on tosi muhkea.


Päälle herkkuja - kirjolohen mätiä, kylmäsavustettua lohta ja "kreem freessiä". Smetana sopii blineihin ehdottomasti paremmin, mutta tulipahan kokeiltua tämäkin vaihtoehto.


Sen verran tuhtia tavaraa, että me aikuisetkin jaksoimme syödä juuri ja juuri kaksi lättyä täytteineen. Litran taikinasta tuli kymmenisen isoa bliniä, joten seuraavallekin päivälle riitti - jolloin maistoimme jääkaappikylmiä blinejä mansikkahillon kanssa, ja se vasta hyvää olikin! Hilloa blineille ei olisi ihan heti tullut mieleen, ellei venäläistä alkuperää oleva tuttavani olisi asiasta maininnut: rajan toisella puolella on kuulemma aivan yhtä yleistä syödä blinejä makean kuin suolaisenkin kanssa. Ihana uusi makukokeilu - vaikka toki perinteiset ohuet letut ovatkin parhaita sen mansikkihillon kanssa...


Jos ei nyt sentään eksoottista, niin ainakin perusarkiruoasta poikkeavaa väsäilimme myös viime viikolla: pakastimesta löytyi yksi poron kieli. Aiemmin olen vain syönyt kieltä, en valmistanut, joten tämäkin kokemus tuli tarpeeseen.

En ollut aivan varma oliko kielelle ennen pakastusta tehty mitään, joten varmuuden vuoksi ryöppäsin sen kaksi kertaa - ehkä turhaan, mutta eipä se nyt liian suuri vaiva ollut. Ainakin liiat veret sain ryöppäämällä pois. (Ryöppääminen = nopea kiehauttaminen, ryöppäysten välillä vaihdetaan aina puhdas vesi).

Raa'asta, löysästä kielenturvelosta tuli hyvin vahvasti eräs miehinen ruumiinjäsen mieleen ja siinä sitä olikin yrittämistä - saada tuo mielikuva pois "sielunsa silmistä". Varsinkin perheen miesjäsenellä.
Valmistaminen oli helppoa, mutta aikaa vievää: ryöppäämisen jälkeen kieli kattilaan ja hellalle. Keitinvettä peitoksi asti, vähän suolaa veteen ja keittämistä kaiken kaikkiaan n. 4 tuntia.
Kuvassa kieltä on keitetty n. 2h.

Kieli oli melko pieni, joten olisin luullut kahden tunnin keittämisen riittävän - kahden tunnin jälkeen kieli oli kuitenkin keskeltä vielä aivan raakaa, joten toinen mokoma päälle oli välttämätön.
Kovin energiatehokasta kielen valmistus ei siis missään nimessä ole - ainakaan sähköhellalla: jos mahdollista, kannattaisi vähintäänkin keittää useampi kieli samalla kertaa. Tästäkin pikku lipojasta riitti leivänpäällistä yhteen ainoaan herkuttelukertaan, joten oliko se nyt sitten neljän tunnin väärti... Taisipa olla - jos niitä kilowatteja ei lasketa.