Uusi seinä.

Pitkä(hkö)n "joulutauon" jälkeen on kiva taas iskeä blogin kimppuun.
Ihanan rauhallinen ja todella tarpeeseen tullut pitkä loma alkaa olla lopuillaan - ja tällä kertaa voi jopa puhua ihan oikeasta "lomasta". Vaikka sanotaan, ettei yrittäjällä moista luksusta ole, onnistuin lomailussa aika hyvin - pidin jopa yhden kokonaisen koneettoman viikon. Viikko ilman tietokonetta on paitsi saavutus myös väistämättömän viivyttelyä: nytkin taittoa odottaa yksi kirja ja tekemistään kaksi koulutehtävää...

Olinko muka tekemättä mitään? No en tietenkään.
Päätin toteuttaa pitkään suunnitteluasteella olleen seinäprojektin ja "päällystää" makuuhuoneen seinän laminaatilla.
Ai miksikö?
No koska huone kaipasi freesausta ja vaaleampaa ilmettä kaiken sen mäntypaneelin keskelle.
Oli tämä nyt sentään astetta järkevämpi projekti, kuin toissajouluinen pipojen liukuhihnatoteutus, eikö... (pipoista lisää klikkaamalla TÄTÄ).

Halusin siis makuuhuoneeseen yhden vaalean seinän, mutta koska koko huone on paneloitu pelkkä maalaaminen valkoiseksi ei olisi riittänyt. Tai olisi se toki tuonut vaaleutta - mutta halusin samalla rikkoa paneloitujen seinien 'tasapaksuutta'. Panelointia en tietenkään koskaan ajatellutkaan lähteä raksimaan kokonaan pois, joten kyseeseen tuli paneloinnin peittäminen, tai toisella maallikkotermillä ilmaistuna 'päällystäminen'.
Halusin jotain erilaista - tietenkin. No mitä se sitten voisi olla?
En halunnut tavallista pinkopahvi/kyproc/sisustuslevy/tms.-seinää. Boring.
En missään nimessä halunnut katto- tai seinäpaneelia, never - molemmissa viimeistely on sellainen, että paneelien väliin jää aina pieni 'koristevako'. Ei missään nimessä.
Tasaisen pinnan, kauniin viimeistelyn ja nätin kuvion saa laminaatilla - sitä siis!

Ja helppo asentaa.

Niinpä niin.
Tämän piti olla puhtaasti oma projektini (koska suutarin lapsilla ei tietenkään ole kenkiä, niin siksipä meilläkään ei juuri remontteja tehdä), jonka suit sait sukkelaan, tuosta noin vain hoitaisin pois alta ja siinäpä sitä sitten olisi uusi hieno seinä. Mutta tottakai, niinpä niin ja luonnollisesti jouduin lopuksi nöyrtymään :D ja pyytämään apua. Toisin sanoin muotoiltuna: ihanaa, että sain apua :) Onhan sitä laminaattia toki helpompi asentaa kaksistaan - varsinkin seinään.


Tällainen seinä oli alunperin:

Mietin hetken parkettiakin, mutta koska kyseessä oli vain seinän 'päällystys' eikä pinnan tarvitse 'kestää aikaa' samalla tavalla kuin lattian, totesin sen turhaksi ja valitsin laminaatin. Toki aito puu on aina aitoa puuta - ja ehdottomasti kauneinta, mitä on - mutta puuta meillä nyt sattuu olemaan jo aivan riittämiin (kuten varmasti osa teistä jo on huippumodernia alppimökkityyliä :D edustavasta kodistamme huomanneet) joten senkin takia parketti olisi ollut vain hätävarjelun liioittelua.

Vaaleita puukuoseja oli laminaateissa tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, mutten halunnut mitään liian näyttävää (samoista, jo edellämainituista syistä) - siksi valitsin melko hillityn Floorline tammi polar -laminaatin (1,98m2/pkt). Laminaattia meni tähän seinään melko tasan 5pkt.

Just Click -pontti on varmasti helppo asentaa lattiaan - ja varmasti ainakin silloin, kun lukee ensin asennusohjeet. Itse en moisiin usko enkä aikaani tuhlaa (huonoa sarkasmia), ja jätin lukematta: aloin nakuttaa laminaattia seinään horisontaalilinjassa. Ja k-a-i-k-k-i-h-a-n tietävät, että laminaatti asennetaan pitkittäin - eli ensin koko pitkä pötkö yhteen ja vasta sitten seuraava viereen... Opin tämän nyt sitten kantapään kautta - mikä ei sinänsä ole ollenkaan huono tapa oppia. Mutta voisi tietenkin olettaa, että koko ikänsä käsillä ja käsitöitä tehnyt, jonkin verran elämänkokemustakin omaava ihminen ymmärtäisi ensin tutkia, ottaa selvää, pohtia ja suunnitella. Mutta kas. Ei.

Olen taas turhan dramaattinen. Loppujen lopuksi asennus onnistui kyllä näinkin - mutta sen verran voin myöntää, että ilman apua se olisi ollut jokseenkin hankalaa. Tällä uudella, omalla Just Click -metodilla nimittäin ylempänä olevaa laminaattia piti toisen hieman kohottaa, samalla kun toinen ujutti alempana olevaa lautaa sen alle - vuoltuaan ensin kätevän Just Click -pontin pois. Tämä kätevä metodi löytyi muutaman kirosanan, "aina nää projektit menee ihan perseelleen" -kommentin ja purkutuomio seinälle -ukaasin jälkeen.

Muuten asennus onnistui kyllä hyvin.
Vain hyvin pientä haastetta työhön toi mm. se, että makuuhuoneen kattovalaisin päätti n. viikko sitten lakata toimimasta (ei liity kyseessä olevaan seinän asennusprojektiin) ja tarpeeksi kirkasta työvaloa ei tähän hätään sattunut autotallin uumenista löytymään - kun sääkin suosi käsittämättömän sateisenharmaalla pimeydellään (24h), työ saatiin loistavasti hoidettua käytännössä kokonaan ilman päivänvaloa, taskulampun varassa. Kylläpä illalla jännitti, mitä aamun "valo" tuo tullessaan.


Uusi seinä melkein valmiina:

Käsittämätöntä kyllä, seinä on - hieno. Siis tarkemmin ilmaistuna juuri sellainen, kuin ajattelinkin sen olevan. Tuo huoneeseen vaaleutta, rikkoo paneloinnin 'tylsyyden', on tarpeeksi 'erilainen'.
Hieno.
Ja kaiken lisäksi melko siedettävästi asennettu (ylläkuvatut olosuhteet huomioon ottaen).
Listoitus menikin sitten hieman rennommalla otteella: en jaksanut (kyllä, totta se on) sahata listoja jiiriin (vaikka jiirisaha onkin p-o-p), ja nakuttelin ne vain tylysti suorina toistensa jatkeeksi. Karua - mutta saa kelvata.

Tykkään. Very happy, very happy indeed.
Ja paras palaute tuli tietenkin 5-vuotiaalta, joka totesi niin viattoman ihastuneesti "vau, näyttää tosi hienolta!"


Uusi seinä - siinä se on.

Kauan paikkaa etsinyt samaisen 5-vuotiaan piirtämä taulukin löysi vihdoin seinänsä...
Taulusta lisää tästä  Tauluja.

Uusia juttuja lastenhuoneeseen.

Vanhan, kärsineen lastenhuoneen oven tilalle vaihdettiin uusi.
Lasiovi.
Joo, ehkä sulaa hulluutta - mutta kun se on kaunis...
Lasioveen tarvittiin tietenkin verho ja lupasin, että tytsyt saavat itse valita kankaan.

Eurokankaassa vierähti tovi jos toinenkin. Molemmat olivat jo etukäteen ilmoittaneet, että haluavat ehdottomasti muffinssiverhon. Siis kankaan, jossa on muffinssien kuvia.
Okei.
En tiedä missä olivat moisen nähneet, mutta myönnän suhtautuneeni melkoisella varauksella muffinsseihin verhokankaassa.

Ilta kangaskaupassa muodostui äidille henkisen kasvun paikaksi. En voinut rikkoa lupaustani kankaan valitsemisen suhteen, joten periksi oli annettava, vaikka itse olisin niin mielelläni päätynyt vähän hillitympään verhoon - esim. tylsään valkoiseen...

Kaupassa käytiin moninaisia keskinäisiä neuvotteluja, etenkin tytsyjen kesken; molemmilla kun oli - tietenkin - eri näkemys verhon kuosista. Molempien vaihtoehdot olivat kyllä kovin ruokaisia, mutta se mitä ruokaa ja minkä värisellä pohjalla, vaihteli. Oman haasteensa neuvotteluihin toi se, että molempien mielipide vaihtui - noin viiden minuutin välein. Kun yhdestä kankaasta oli päästy sopuun, löytyikin uusi kangas, joka oli vielä ihanampi - ja neuvottelut alkoivat taas alusta.
Jeps.

Loppujen lopuksi jouduin käyttämään vastuullisen kasvattajan käsikirjasta tutun lahjonta-kortin. Se, kumpi antaa periksi verhokankaan suhteen, saa valita koristetyynykankaan. Joo joo, eihän sen näin pitäisi mennä. Mutta kun välillä se menee juuri näin.

Lopputulos oli - yllättävää kyllä ja itse asiassa - kaikkia kolmea osapuolta tyydyttävä (perheen neljättä, miespuolista jäsentä verhoasia ei koskettanut). Muffinsseja ei löytynyt, donitseja kylläkin:

Verhon ei ole tarkoitus olla liikutettava, joten tavallinen verhotanko ei tullut kysymykseen. Lopulta kiinnitin verhon vaijeri-ruuvi -virityksellä:

PVC-pinnoitettu vaijeri maksoi vajaa 7€/10m rulla (vaijerin halkaisija 3mm).
Verhoon kangasta meni 1m (koko pala, lev. 120cm), koristetyynyyn 0,5m.

Entäs se koristetyyny?
No syötäväähän siitäkin löytyy:

 
Vaikka itse suosinkin sisustuksessa - voi, niin tylsiä - valkoista, beigeä ja vaaleanharmaata, tykästyin kovasti tähän värien ja kuosien kakofoniaan. Aika jees, että lastenhuoneessa voi olla mitä vain ja kaikkea sekaisin - on ainakin yksi huone, jossa on vähän irroteltu. Ja näyttää - tosi kivalta.

Onneksi annoin lasten päättää.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Mitäs muuta mun vielä pitikään... Ai niin, pihan tuijarivistössä on yksi musta lammas. Tai siis ruskea. Ja itse asiassa niitä on useampi kuin yksi - mutta tämä yksi on kaikkein mustin. Tai siis ruskein.

Tämä yksi on täysi mysteeri.
Taustatietona kerrottakoon, että suurin osa tuijista on ostettu Kodin Terrasta ja ne ovat halvimpia mahdollisia, hinta reilusti alle kympin/kpl. Koska rivistöön tarvittiin vielä muutama lisää ja Kodin Terrassa ei ollut jäljellä enää yhtään - minkään hintaista tai lajikkeista - tuijaa, jouduimme ostamaan muutaman - täysin ylihintaisen, I might add - paikallisesta puutarhamyymälästä (Varpula). Kaikki Terran halpistuijat ovat elossa, vihreitä ja voivat hyvin (kuvassa näkyvät takimmaiset vihreät) - mutta yhtä lukuunottamatta kaikki neljänkympin "luksustuijat" ovat enemmän tai vähemmän rusehtuneita, huonokuntoisia ja - no, lähes kuolleita. Huonokuntoisin niistä kuvassa.
Mysteeri tämä yksi onneton on siksi, että se on istutettu samaan maaperään, samaan aikaan, täysin samalla tavalla ja samoilla välineillä kuin kaikki muutkin rivistön tuijat. Olisipa siis kiinnostavaa, jos joku asiasta tietävä osaisi kertoa, miksi tämä yksi on samoista lähtökohdista huolimatta tässä jamassa. Ja pari muuta vain vähän paremmassa.

Kaikissa tarinoissa lienee aina jokin opetus, ja niin tässäkin: tuijien hinta ei kerro mitään niiden laadusta. Älä luule saavasi parempaa laatua kasvien kasvatukseen erikoistuneesta liikkeestä; Kodin terra ja Plantagen ovat näköjään ihan jees.
Eikäpä juuri kannata ostaa pihan kasvillisuutta kovaan hintaan.
Ellei nyt sitten ole ihan pakko.

Pöytä.

Pöytä-projektin valmistumisesta on jo jonkin verran aikaa, mutta koska olohuoneessamme nököttävästä pöydästä aina aika ajoin kysellään, ajattelin jakaa projektin. Kiinnostuneille.

Projektihan alkoi juuri sellaisesta lähtötilanteesta, jota kuvailin vähän aikaa sitten (Ajatusten virtaa tekemisestä). Eli sohvapöytä tarvitaan, mutta ’sitä oikeaa’ ei ole missään. Missään. Hienoja pöytiä löytyy, rutkasti - muttei sitä, joka sopii tuohon tiettyyn plänttiin keskellä olohuonetta.
Tehtävä itse.

Suunnitteluprojekti käyntiin: mitä pöydässä pitäisi olla, että se olisi täydellinen?
Muutaman viikon tuumailun jälkeen listasin kriteerit - ”täydellinen” sohvapöytä on:

Puuta.

Mieluiten vaaleahkoa puuta, pitkän tumman puun kauden jälkeen.
Ei kuitenkaan koivua (liian vaalea, liian ’tylsä’) eikä mäntyä (liian pehmeää, liian selkeät puun syyt, liikaa oksia). Tammea? Tammea.

Siro ja ilmava.

Ei siis kovin paksua pöytälevyä eikä massiivisia jalkoja.

Yksinkertainen.
Ei koristeita, ei krumeluureja, ei liikaa mitään.
Joku voisi sanoa Tylsä, itse sanon Yksinkertainen.

Iso.
Tarpeeksi tilava pöytälevy mm. pelejä ja lasten leikkejä varten. Ja että siihen mahtuu tarvittaessa myös ne muutamat kahvikupit - sen kukkapuskan lisäksi.

Malliltaan neliö tai suorakaide.

Ehkä mieluummin suorakaide.

Lapsiturvallinen ja helppohoitoinen.

Ei siis siitäkään syystä lasista pöytälevyä - ikävät kulmat, ikäviä sormenjälkiä (en jaksa pyyhkiä), ikävää varomista, ikävää kilinää ja kolinaa kuppien kanssa, liian fiini.

Vähän ’raaka’.

Ei saaristolaisromantiikkaa ääripäästä, mutta kuitenkin vähän ’kuluneen’ ja ’käytetyn’ oloinen. Ei täysin sileä eikä siisti. Käytön jäljet ovat tervetulleita ja ne saavat näkyä.

Näiden perusteella aloin tutkailla toteutusmahdollisuuksia, piirrellä malleja ja käydä läpi olemassa olevaa pöytätarjontaa. Millaisia jalkoja, millaisia pöytälevyjä, millaisia ratkaisuja näiden yhdistämiseen. Karsin ideoita - mm. vaihtoehdot, jotka olisivat olleet liian vaikeita toteuttaa vain rajatut taidot omaavalle harrastelijanikkarille. Tarkoitus kun oli, että pöytä pysyisi myös kasassa.
Tässä vaiheessa varmistin myös, että perheen miespuolinen jäsen olisi suosiollinen ”taaaas-yhdelle-projektille”, toisin sanoen valmis auttamaan. Jep, tuki myönnetty. Yllättävän vähin vastalausein - toimivamman sohvapöydän tarve oli siis havaittu.

Apua tarvitsinkin: vitosen lyhyellä matikalla en nimittäin olisi millään osannut laskea pöydän jalkoihin tarvittavia kulmia omin neuvoin. Miehinen laskuapu - erittäin tervetullutta. (Ja tämä ei ollut mikään sukupuolipoliittinen kannanotto, kyllä naisetkin osaavat laskea - minä vain en osaa). Kun kulmat oli laskettu valmiiksi, jiirisaha oli helppo laittaa oikeaan asentoon ja sahailla menemään - raa’an työn osuus sopi laskemiselta vältyttyäni erittäin hyvin. Ilman jiirisahaa kulmien toteuttaminen olisi ollut tiukka rasti: en sano mahdoton, mutta hankalahko (enemmän puunkappaleita, hikeä ja kirosanoja).
En tylsistytä teitä kulmalaskelmilla, mutta mikäli joku ne haluaa (vaikka toteuttaakseen vastaavan pöydän täysin vastaavilla mitoilla), niin toki ne jaan.

Voitteko uskoa, että haastavinta projektissa (päätösten teon jälkeen) oli löytää tammilautaa? Jota en loppujen lopuksi edes löytänyt. Starkit, K-Raudat, Kodin Terrat, Puukeskukset sun muut kierrettyäni lopputulos oli, että tavallista tammilautaa ei tällaiselle yksityiselle kuluttajalle, pienostajalle ja harrastelijalle ole tarjolla. Ainakaan Päijät-Hämeessä. Joko a) sitä ei ole, b) sitä ei myydä vain paria lautaa c) sitä ei myydä yksityisille lainkaan tai d) sitä voidaan (ehkä) tilata (vain tietyn kokoisena), mutta täysin utopistiseen hintaan per lauta plus kuljetuskulut.
Käytännössä siis: ei ole.
Projektin kompromissi oli tammipöydän vaihto tammi-haapa -pöytään. Pöydän jaloiksi oli valittava jokin ’tarpeeksi-lähellä’ -vaihtoehto ja valikoiman niukkuudesta johtuen se oli tällä kertaa saunan laudelauta lämpökäsiteltyä haapaa (joka ei näyttänyt aivan yhtä punertavalta kuin tervaleppä).

Yksi idea tuolta, toinen täältä, loput omasta päästä - tällainen siitä tuli.
Pöydän koko 90x120x45cm (LxPxK).

Projekti käytännössä?
Pöytälevy
Kolme valmista hyllylevyä, (Cello-liimapuulevy), tammi, koko 18x300x1200mm/levy

Liimasin levyt vahvalla puuliimalla yhteen: liimaa väliin ja puristimet molempiin päihin, annoin kuivua hyvin tuettuna reilun vuorokauden. Ensin kaksi levyä yhteen ja niiden kuivuttua viimeinen levy kiinni.
Koska liimapuulevyt eivät ole täysin suoria ja puu muutenkin elää, levyjä ei tietenkään saa yhteen täysin siististi - saumoihin (levyjen väliin) jää pienen pieniä rakoja. Tässä projektissa se oli tarkoituskin, mutta mikäli haluat täysin siistit ja huomaamattomat saumat, liimaus täytyy toteuttaa hieman tarkemmin ja paremmilla välineillä.

Kuivumisen jälkeen pöytälevyn alle ruuveilla kiinni kaksi tukipuuta, poikittain molempiin päihin. Tukipuut lämpökäsiteltyä haapaa, pituus 80cm/kpl.

Jalat
Lämpökäsiteltyä haapaa, 4 lautaa, koko 25x80x2100mm/lauta
Jalkoihin tarvittavat osat yht. 7 kpl mitataan ja sahataan jiiriin.

Pöydänjalkojen kokoamisen aloitin lattiaa vasten tulevien lautojen yhdistämisestä: pitkään lautaan ensin kiinni kaksi lyhyttä lautaa (molemmin puolin). Kiinnitys puutapeilla ja liimalla, kaksi puutappia per puoli - tässä loistava apuväline oli tappien paikan merkitsemiseen tarkoitettu pieni ’piikki’.
Sitten kuhunkin kulmaan pystyyn varsinainen jalkaosa: kahdella pitkällä ruuvilla ja liimalla, ruuvataan vinoon vaakalaudan alta (ruuvin päät jäävät lattiaa vasten olevan laudan alle, ruuvataan laudan sisään).

Lopuksi pöytälevy kiinni jalkoihin - tässä viimeistään on hyvä olla kafru auttamassa, yksin pöytälevyn mallaaminen jalkoihin (niin, että jalat pysyvät oikeassa kulmassa) olisi turhan haasteellista. Ei mahdotonta, mutta haasteellista. Kukin jalka kiinni pöytälevyyn kahdella pitkällä ruuvilla ja liimalla, ruuvataan vinoon (yläviistoon) jalan ulkopuolelta levyyn kiinni.
Ruuvien tulee olla tarpeeksi pitkät: ei liian pitkät, etteivät ne tule ulos pöytälevystä, mutta tarpeeksi pitkät, jotta levy kiinnittyy tukevasi eikä pöytä heilu (ainakaan kovin paljon).

Ihan lopuksi vielä kevyehkö hionta (hiontalaikalla) ja lakkaus.
Käytin himmeää (mattaa) Kiva-kalustelakkaa: pöytälevyyn kaksi lakkakerrosta ja jalkoihin yksi. Lisäksi ’täytin’ levyjen välisaumojen pienet vaot lakalla - tiedä sitten, kuinka järkevää se oli ja voiko niin tehdä… Mutta toimi. Annoin varmuuden vuoksi kuivua kolme vuorokautta (viimeisen lakkakerroksen jälkeen).
0,9 ltr lakkapönikästä jäi hieman ylikin.

Arvio työnkulusta
Ei Strömsö-kamaa. Välillä piti kelata myös taaksepäin ja kaikki osat eivät tulleet ihan just siihen kohtaan, mihin oli tarkoitus. Ärräpäiltä ei vältytty. Jokainen ”työvaihe” oli melko lyhyt/nopea, eli vaikka koko projektiin meni muutama viikko, työ ei vienyt kerralla kuin max. tunnin. Siis per päivä. Eikä edes joka päivä.

Lopputulos ulkonäöllisesti (täysin subjektiivinen näkemys): täydellinen.
Lopputulos teknisesti: hyvä.
Pöytä heiluu jonkin verran - ei niin, ettei siihen uskaltaisi kahvikuppia laittaa… Mutta kuitenkin sen verran, että jalkojen kiinnityksessä olisi vielä kehittämistä.
Työn jälki, no, näyttää tietenkin kotikutoiselta. Ei läpäise pikkutarkkuustestejä. Mutta onneksi se oli vähän niinkuin tarkoituskin.
Lopputulos taloudellisesti: toimivuuteen nähden edullinen.
Materiaalien hinta yhteensä n. 130€ (liimapuulevyt n. 25€/kpl, laudelaudat n. 8€/kpl, lakkapurkki n. 25€/0,9l).
Ja onhan se nyt sentään puu-ta.

Pöytä on nyt muutaman kuukauden vanha - ja se on edelleen kasassa!
Jonkin sortin onnistuminen siis lienee kyseessä.

Pöytä on kestänyt nämäkin Tikrun synttärit.

Kaapit.

Vihdoin!
Makuuhuoneen liukuovihirvitys on purettu, myyty, viety pois. Uudet kaapit hankittu, asennettu, täytetty tavaralla. Kaappien vaihto -projektin suunnitteluun (eli saamattomuuteen ja aloittamisen vaikeuteen) kului noin kaksi vuotta, itse projektin toteuttamiseen viikko. 

Ja nyt se on valmis. Ja niin ihmeellisen höperöltä kuin se kuulostaakin, olen erittäin onnellinen. Siis uusista kaapeista. E-r-i-t-t-ä-i-n onnellinen.

Kuten rivien välistä jo saatoit lukea, en voi sietää liukuovikaappeja. Jopa ”sietää” on aika laimea sana. Liukuovikaapit ovat (kodin sisustuksessa) hirveintä mitä tiedän. No, ehkei hirveintä, mutta top-vitosessa kuitenkin. Pahoittelen suorapuheisuuttani, mutta kerron vain oman henkilökohtaisen mielipiteeni - onhan tämä sentään oma blogini ;-) ”Inhoan” on aika hyvä sana. Niitä ärsyttäviä rullaavia ”ovia”, joita saa koko ajan olla työntelemässä ja vetelemässä eikä koskaan se oikea ”ovi” ole auki ja sitten saa taas työnnellä ja vedellä lisää. Ja niitä toinen toistaan kamalampia runkoja ja profiileja ja ”ovia”. Ja sitä karvan ja hiusten ja pölyn määrää kiskoissa ja kiskojen laakereissa. Ja kaikkea muuta. En haluaisi kotiini yhtään ainutta liukuovihärpäkettä, mutta ironista kyllä, tällä hetkellä joka ainoassa huoneessa on liukuovikaappi. Tai siis jokaisessa, paitsi nyt siinä yhdessä. Edellinen omistaja siis puolestaan rakasti liukuovikaappeja. Näin me sitten ollaan erilaisia kaikki. 

Tätä menoa kaikki liukuovikaapit on vaihdettu noin kymmenessä vuodessa, mutta ei se haittaa - fiilistelen nyt tätä yhtä ihanaa huonetta ilman liukuovikaappia.

Tällainen täytti ennen puolet makuuhuoneesta (lievästi liioitellen):

Ja tällaiset kaappi-ihanuudet sen täyttää nyt (kuuletko lapsekkaan onnellisen käsien läpytyksen?):

 

 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

PS. mikäköhän ihme blogiani vaivaa, kun kesken kirjoituksen saattaa yhtäkkiä vaihtua fontti - ja tuntuu, että jokaisessa postauksessakin on aina eri fontti? Sinänsä täysin merkityksetön asia, tiedän, mutta tällaista visuaalista ihmistä se niin kovasti turhauttaa... ;-) Vaikka kuinka käytän oletusfonttia ja valmiita asetuksia. Vaikka jonkin verran päivitän www-sivuja (=paljon) ja ymmärrän jotain koodistakin (=vähän), niin silti tämä menee yli hilseen - en saa fonttia samaksi, vaikka kuinka yritän. No, koska asia on niin täysin turhanpäiväinen, lakkaan yrittämästä. Ehkä se sillä jopa korjaantuu.