Nojatuoli.

Viimeisten kesälomapäivien aikaansaannos - uusittu nojatuoli.
No kun satoi vaan... Eikä voinut tehdä pihahommia...

Olin jo pitkään "vihannut" tuolin mälsän ruskeaa kangasta - koska tuoli on kuitenkin nätin mallinen ja siinä on hyvä istua, tuntui turhalta heivata se pelkän kankaan vuoksi kiertoon ja ostaa uutta. Tuolin runko on lisäksi ihanteellinen uudelleenverhoiluun: sen saa ilman hikeä purettua osiin, ja runkoon saa helposti niitattua uuden kankaan. Pohdinta uuden kankaan kuosista alkoi noin vuosi sitten :) - mutta vasta nyt löysin paitsi aikaa ja intoa uudelleenverhoiluun myös tuoliin sopivan kankaan.

"Before" (jo purettuna osiin):

Paikallinen Eurokangas oli muuttamassa uusiin tiloihin ja sompailin muuttoloppuunmyynnissä katsellen josko alesta löytyisi jotain kivaa. Ja löytyihän sieltä. Tämä mustan ja beigen sekoitus on juuri se mitä olin etsinytkin - loistava, ellei suorastaan täydellinen tähän tuoliin. Paksua puuvillacanvasta, joten kestää kulutusta hyvin - kuvio tosin on painettu, ei kuosiinkudottu; mutta kestäviähän nuo painokuviollisetkin kankaat nykyään ovat. Eipä haitannut sekään, että kangas oli alennuksessa ja 'ihan oikeesti' lähes ilmainen - uusattu tuoli 22€ (!!!!).

"After":

Ihana! Vaikka itse sanonkin.

Kangasta meni noin 4 metriä, työaikaa kankaan leikkauksineen, ompeluineen ja niittamisineen kahtena päivänä yhteensä noin 8 tuntia. Ei paha nakki.

Tarkoitus oli tehdä samasta kankaasta myös rahiin uusi päällinen, mutta kangas loppui kesken. Harrrrmi. Joskohan tuota löytyisi vielä lisää?

Mutta höh, nyt uusi Lepo-kangastaulu jonka esittelin aiemmin, ei taas sovikaan tähän tuolin uuteen kuosiin... Blaah... Kyllä tämä sisustus on niiiin vaikeeta.

Blinejä.

Muutama päivä sitten iski blinihimo. Mistä kummasta, en tiedä - koskaan aiemmin kun en ole itse blinejä tehnyt.

No, nyt löysin itseni kaupasta etsimästä tattarijauhoja. Mitä ihmettä ne tattarijauhot muuten on? Sana 'tattari' on minulle aivan yhtä suuri arvoitus kuin "mannasuurimot". Missä sitä mannaa kasvaa? Oikein hyviä ja käyttökelpoisia aineita molemmat, mutta kummallisilla nimillä ja mystisellä alkuperällä siunattuja.

Tattarijauhopurkin kyljessä oli onneksi oiva bliniresepti, joten sen etsimiseen ei tarvinut käyttää aikaa. Aineet sekaisin siis, ja pannu kuumenemaan (taikina oli helppo: litra maitoa, 25g tuorehiivaa, 500g tattarijauhoja, 100g voita, suolaa ja sokeria). 20 min. kohotus kulhossa ja taikina paistovalmista. Suoritin todennäköisesti pyhäinhäväistyksen, kun ohjeesta huolimatta paistoin blinit oliiviöljyssä voin sijaan. Hui. Mutta aivan hyvää tuli silti.

Paistaminen tapahtui tavislettujen tapaan - blinit vain kestivät hieman kauemmin kypsyä ja lopputulos on tosi muhkea.

Päälle herkkuja - kirjolohen mätiä, kylmäsavustettua lohta ja "kreem freessiä". Smetana sopii blineihin ehdottomasti paremmin, mutta tulipahan kokeiltua tämäkin vaihtoehto.

Sen verran tuhtia tavaraa, että me aikuisetkin jaksoimme syödä juuri ja juuri kaksi lättyä täytteineen. Litran taikinasta tuli kymmenisen isoa bliniä, joten seuraavallekin päivälle riitti - jolloin maistoimme jääkaappikylmiä blinejä mansikkahillon kanssa, ja se vasta hyvää olikin! Hilloa blineille ei olisi ihan heti tullut mieleen, ellei venäläistä alkuperää oleva tuttavani olisi asiasta maininnut: rajan toisella puolella on kuulemma aivan yhtä yleistä syödä blinejä makean kuin suolaisenkin kanssa. Ihana uusi makukokeilu - vaikka toki perinteiset ohuet letut ovatkin parhaita sen mansikkihillon kanssa...


Jos ei nyt sentään eksoottista, niin ainakin perusarkiruoasta poikkeavaa väsäilimme myös viime viikolla: pakastimesta löytyi yksi poron kieli. Aiemmin olen vain syönyt kieltä, en valmistanut, joten tämäkin kokemus tuli tarpeeseen.

En ollut aivan varma oliko kielelle ennen pakastusta tehty mitään, joten varmuuden vuoksi ryöppäsin sen kaksi kertaa - ehkä turhaan, mutta eipä se nyt liian suuri vaiva ollut. Ainakin liiat veret sain ryöppäämällä pois. (Ryöppääminen = nopea kiehauttaminen, ryöppäysten välillä vaihdetaan aina puhdas vesi).

Raa'asta, löysästä kielenturvelosta tuli hyvin vahvasti eräs miehinen ruumiinjäsen mieleen ja siinä sitä olikin yrittämistä - saada tuo mielikuva pois "sielunsa silmistä". Varsinkin perheen miesjäsenellä.
Valmistaminen oli helppoa, mutta aikaa vievää: ryöppäämisen jälkeen kieli kattilaan ja hellalle. Keitinvettä peitoksi asti, vähän suolaa veteen ja keittämistä kaiken kaikkiaan n. 4 tuntia.
Kuvassa kieltä on keitetty n. 2h.

Kieli oli melko pieni, joten olisin luullut kahden tunnin keittämisen riittävän - kahden tunnin jälkeen kieli oli kuitenkin keskeltä vielä aivan raakaa, joten toinen mokoma päälle oli välttämätön.
Kovin energiatehokasta kielen valmistus ei siis missään nimessä ole - ainakaan sähköhellalla: jos mahdollista, kannattaisi vähintäänkin keittää useampi kieli samalla kertaa. Tästäkin pikku lipojasta riitti leivänpäällistä yhteen ainoaan herkuttelukertaan, joten oliko se nyt sitten neljän tunnin väärti... Taisipa olla - jos niitä kilowatteja ei lasketa.

Synttäritunnelmia - ja ruokaa

Sukurasite ruoan ylenmääräiseen tarjoamiseen juhlassa kuin juhlassa on vahva - siksipä meillä on yleensä synttäreilläkin aina tarjolla myös ”kunnon ruokaa”, ei pelkkää suolapalaa tai jälkkäripöytää. Ruokaa pitää olla ja sitä pitää olla paljon. Ajattelimme toisen puoliskoni kanssa tänä vuonna murtaa tämän henkisen sukurasitteen ja tarjota ”ihan vaan jotain pientä suolaista” ennen kakkupöytää - käytännössä olimme päätyneet ajatukseen kirsikkatomaateista ja kylmistä lihapullista leivän ja levitteen kera.

Kaikki meni alkuun suunnitelmien mukaan: pyörittelimme edellisviikonloppuna sopivan satsin poronjauhelihapullia - käyttämillämme standardeilla sopivan tarkoittaessa siis 4,2kg jauhelihaa (seoksella 1,2kg sikanautaa ja loput poronjauhelihaa), eli noin parisataa lihapullaa. Tomaatit, leivät ja levitteet valmiina - kaikki hyvin? Kyllä, synttäreitä edeltävään iltaan saakka. Silloin iski taas ruokamania: kaupasta salaatinlehtiä, kurkkua, fetaa - pitäähän sitä nyt kunnon salaattia olla. Kuin sanattomasta sopimuksesta mukaan eksyi myös 2kg perunaa ja reilusti porkkanoita. Ja synttäreiden aamuna löysimme itsemme - taas kerran - kuin maniassa pilkkomasta perunoita ja porkkanoita uunipataan, salaattiaineksia kulhoihin. Mitä tässä nyt taas tapahtui??

En kuulepas osaa yhtään sanoa. Kyse on jostakin alitajuisesta, lähes pakottavasta tarpeesta joukkojen muonitukseen. Rasittavuudestaan huolimatta se antaa kieltämättä myös jonkinlaisen hyvänolon tunteen: kun ruoka kelpaa ja vieraat saa vatsansa täyteen. Lienee turha taistella vastaan.

Synttärikakkujen teko on puolestaan silkkaa nautintoa. Reilu vuosi sitten hurahdin marsipaaniin; pitkällisen vetkuttelun jälkeen päätin kokeilla sitä kakun kuorrutuksessa ja suorastaan riemastuin sen helppoudesta. Marsipaani on nopea, yksinkertainen, takuuvarmasti siisti ja kestävä kakunkuorrutus. Sen päälle on helppo tehdä lähes mikä tahansa koristelu - pintaa voi koristella ihan eri tavalla kuin esim. vaahto- tai suklaakuorrutusta. Maku on tietysti ”rajoite” - toiset tykkää, toiset ei. Marsipaani jakaa mielipiteet paljon selkeämmin kuin mikään muu kuorrutus. No, omasta mielestäni se on herrrkullista - joten jos ei kelpaa, niin jääpähän enemmän itselle. Tänä vuonna halusin kokeilla jotain ihan eriväristä kuin aiemmin: idean siniseen kakkuun sain jostakin lehdestä, en enää muista mistä - muistaakseni lehdessä kakkua mainostettiin ystävänpäivän kakkuna…

Tarkkasilmäisimmät huomaavat kakun juuressa myös joulukuussa väsäämiäni nahkakukkia... Pitihän niitä kokeilla näinkin.
  
Viime vuonna pikkutyttöjen synttäreillä kakun värinä oli perinteinen vaaleanpunainen:

PS.
Yllä mainitsemaani peruna-porkkanapataan sain vinkin jokin aika sitten (kiitos L.): resepti on yksinkertainen ja lopputulos uskomattoman herkullinen!
Kannattaa kokeilla:
-tavallisia kiinteitä perunoita (ei jauhoisia kuten esim. punainen Rosamunda) ja porkkanoita
-pilko molemmat pieniksi kuutioiksi ja laita uunivuokaan
-kaada päälle reilusti oliiviöljyä (en mitannut, mutta veikkaisin että lorottelin ainakin 1 ½ dl) ja kunnon ”köntti” hunajaa (n. 2-3 ruokalusikallista), vähän jauhettua mustapippuria
-sekoita kevyesti vuoassa; niin, että kaikki kuutiot saavat hieman oljyä pintaan ja hunaja ja pippuri sekoittuvat kunnolla joukkoon
-uunin alatasoon (200 astetta) n. kahdeksi tunniksi
-muista välillä tarkistaa, etteivät pinnassa olevat kasvikset tummu liikaa -> sekoita kevyesti paistamisen aikana muutamaan kertaan
-jos tuntuu, että pinta tummuu liian nopeasti, voi uunin lämpöä laskea tunnin paistamisen jälkeen esim. 180 asteeseen

Kasvisten määrän voit ihan itse päättää, mutta kahdesta kilosta perunoita ja n. kilosta porkkanoita tuli kaksi kukkuraista uunivuokaa: yksi iso ja yksi pieni vuoka (vuoka saa olla kukkuroillaan; mikään ei kiehu yli)

HERKKUA! Ja sopii lisukkeeksi sellaisenaan, ilman kastikkeita.