”Miten voin kotona testata onko koruni aitoa hopeaa?”

Tätä asiaa, hieman eri muodoissa, kysytään paljon. Olen joskus luvannut kirjoittaa aiheesta, joten otetaanpa se käsittelyyn nyt - kirjoitan selvyyden vuoksi mainiten vain korut, mutta kirjoitus pätee toki kaikenlaisiin esineisiin ja hopeaan yleensä.

Heti alkuun minun on masentavasti todettava ykskantaan, että mitään sellaista ”poppaskonstia” ei ole olemassa, jolla voisit kotona täysin luotettavasti testata onko jokin esine tai koru hopeaa vai ei, saati saada selville jalometallipitoisuuden. Kotimaiset, Tukesin nimileimarekisteristä löytyvien valmistajien valmistamat ja asianmukaisella jalometallileimalla leimatut tuotteet on jo testattu puolestasi: voit olla varma, että tuote on leiman mukaista jalometallia ja pitoisuus täsmää pitoisuusleiman kanssa. Mutta entäpä ne ”epäselvät” leimat tai leimattomat ja kenties vanhat korut?

Kuten jo mainitsin, ”tieteellisen tarkkaan” metalliesineen tutkimiseen ei kotioloissa ole mahdollisuutta, vaan se vaatii asianmukaiset laitteet ja alan asiantuntemusta. Metalliseoksen koostumus saadaan selville mm. röntgenfluoresenssispektrometrianalyysin (XRF) avulla - analyysiä käyttää mm. Tukes (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto), joka valvoo jalometallialaa Suomessa. Metalleja saatetaan tutkia myös erilaisilla kemikaaleilla, joiden käyttöön tarvitaan niinikään asiantuntemusta. Korujen testaus täysin luotettavasti asiantuntijalla maksaa, joten aivan mitä tahansa koruja tuskin kannattaa testattavaksi viedä: ellei korulla sitten ole erityistä tunnearvoa. Jos viet korun testattavaksi, se maksaa - vaikka testeissä kävisi ilmi ettei korusi olekaan hopeaa (tai muuta jalometallia).

Vaikka et kotikonstein täyteen varmuuteen pääsekään, on kuitenkin joitain yksinkertaisia keinoja, joilla voit testata asiaa ”käänteisesti”: saat melko helposti selville jos korusi takuuvarmasti EI ole hopeaa. Nämä ”testit” perustuvat hopean ominaisuuksiin jalometallina, eivätkä ole millään lailla ’virallisia’ tai ’tieteellisiä’ keinoja hopean tutkimiseen. Voit ajatella ”kotitestien” hyötyä lähinnä poissulkevalta kannalta: jos sinulla on esim. vanha koru, jonka arvelet/toivot olevan hopeaa ja haluaisit saada siitä täyden varmuuden (esim. myydäksesi sen), kannattaa ”tutkiminen” aloittaa jo kotona, ennen asiantuntijalle vientiä - mikäli kaikki alla mainitut ”testit” viittaavat siihen, ettei korusi ole hopeaa, ei korua kannata viedä asiantuntijalle asti. Voit onnitella itseäsi, koska säästit paljon rahaa ja vältit turhan testauttamisen. Jos taas testit (tai ainakin suurin osa) puoltavat korusi olevan hopeaa, voit harkita sen viemistä edelleen testattavaksi.

Huomioithan, että tässä kirjoituksessa mainittujen ”testien” perusteella ET voi sataprosenttisesti vakuuttua korusi aitoudesta, etkä esim. myydä koruasi ”varmasti aitona” hopeakoruna! Nämä vinkit ovat lähinnä ’maalaisjärjen käyttöä’ ja ne voivat antaa vain osviittaa, voiko korusi olla hopeaa.

Voit aloittaa ”testaamisen” koittamalla koruasi magneetilla. Monet metallit ja metalliseokset, kuten teräs, ovat magneettisia ja tarttuvat kiinni magneettiin - toisin kuin hopea ja kulta, joita magneetti ei vedä lainkaan puoleensa. Jos korusi ’liimautuu’ magneettiin kuin iilimato ihoon, se ei ole hopeaa: tai korun hopeapitoisuus on niin alhainen, ettei sitä voi kutsua hopeakoruksi. Magneetilla kokeilu ei yksinään kerro vielä mitään, koska hopean ja kullan lisäksi on toki myös muita metalleja, joihin magneetti ei tartu.

Suuntaa-antavana vihjeenä korusi aitoudesta voi pitää myös sen painoa. Hopean (kuten muidenkin jalometallien) ominaispaino on suurempi kuin epäjalommilla metalleilla, eli arkikielellä ilmaistuna hopea painaa enemmän kuin muut - ns. ”tavalliset” - metallit, kuten kupari, alumiini, rauta, jne. ja näiden seokset. Käytännössä siis esim. hopeasormus painaa huomattavasti enemmän kuin suurin piirtein samankokoinen rihkamasormus ’henkkamaukan’ koryhyllystä. Ammattilainen ja paljon korujen - tai yleensä metallien - kanssa tekemisissä oleva osaa usein jo metalliesinettä kädessä pitäessään summittaisesti painon perusteella arvioida, minkä tyyppisestä metallista voisi olla kyse; ei tietenkään metalliseoksen tarkkaa koostumusta eikä korun hopeapitoisuutta, mutta tunnistaa esimerkiksi sormuksen painon perusteella, voiko se yleensäkään olla jalometallia vai onko kyse ”rihkamasta”. Normaalisti harva kiinnittää korujensa painoon kädessä mitään huomiota, mutta pienellä harjoittelulla ja eri esineiden vertailulla keskenään oppii nopeasti huomaamaan eri metallien painoeroja. Varmasti aidoksi tietämäänsä hopeasormusta voi vaikkapa pitää toisessa kädessä ja toisessa samaan aikaan lasten rihkamasormusta: vaikka kumpikaan ei varsinaisesti ole kovin ”painava”, huomaa pian kuitenkin painoeron niiden välillä. Jos koru on hieman isompi eikä käsikopelolla painoeroa oikein tunnu hahmottavan, avuksi voi ottaa vaikkapa digitaalisen keittiövaa’an (aivan pienten korujen punnitukseen keittiövaa’an tarkkuus ei riitä). Jos keskenään verrattavat korut ovat kovin erikokoisia ei painon vertailu ole tarkoituksenmukaista, mutta suurin piirtein samantyyppisten korujen kanssa hahmotat kyllä pian, mitä jalometallin ”painavuudella” tarkoitetaan. Hopeapinnoite ei vaikuta juurikaan korun painoon (hopeoitu koru), koska hopeointikerros on aina hyvin ohut. Vaikka korun pinnassa olisikin aitoa hopeaa, korun paino saattaa paljastaa sen ”rihkamaksi”.

Lasten halpa rihkamakoru.

Ylläolevan korun mallista hiekkamuottiin hopeavaluna tehty versio (täysin samankokoinen siis),
sterling-hopeaa. Paino n. 5g enemmän kuin alkuperäisen rihkamakorun
(punnittu ennen ripustuslenkin kiinni juottamista).

Hopea on parhaiten lämpöä johtava metalli, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että hopea kuumenee todella nopeasti ja vastaavasti myös kylmenee nopeammin kuin mikään muu tunnettu metalli. Tämän voit todeta esimerkiksi saunassa: jos kaulassasi on aito hopeakoru, löylyä heittäessäsi se kuumenee heti ja tuntuu polttavalta. Samoin käy, jos avaat kuuman uunin luukun; kaulassa oleva hopeakoru tuntuu kuumalta iholla. Voit toki tehdä ”vertailevaa tutkimusta” myös saunassa, mutta lämmönjohtavuuden voi havaita mm. asettamalla pöydälle pitkäksi suoristetun hopeaketjun toiseen päähän jääpalan ja laittamalla sitten ketjun muutaman kymmenen sekunnin kuluttua kaulaan: koko ketju tuntuu kylmältä iholla, vaikka jääpala oli vain ketjun toisessa päässä n. parin sentin matkalla. Kädellä koskiessa lämmönvaihtelua ei kunnolla huomaa; parhaiten sen voi todeta kaulalla tai muulla kättä herkemmällä ihoalueella. Vertailemalla lämmönjohtavuutta voi saada osviittaa korun valmistusmetallista, mutta se vaatii hieman aikaa ja viitseliäisyyttä. Käytännön esimerkki vertailusta voisi olla myös esim. lusikka: aidon hopealusikan varsi kylmenee n. 5-10 sekunnissa, kun lusikan ”lapaan” laittaa jääpalan - hopeoidun lusikan varren kylmeneminen vie jo yli 30 sekuntia.

Hopea on myös erittäin hyvin sähköä johtava metalli ja sitä voi mitata asiaan tarkoitetuilla mittareilla: useista isäntien (ehkä emäntienkin) työkalupakeista tällaisia mittareita löytyy, joten jos intoa ja osaamista sähkövirran mittaamiseen riittää, myös tämä ominaisuus voi antaa viitteitä siitä, onko korussasi käytetty aitoa hopeaa vai ei. Tähänkin tarvitset vertailupohjaksi jonkin varmasti aidoksi tietämäsi hopeakorun, ja hieman tietoa, kuinka paljon yleensä eri metallit sähköä johtavat. Hopeointi eli korun pinnassa oleva ohut hopeakerros saattaa mittauksessa vaikuttaa lopputulokseen, joten tämä(kään) ”testi” ei yksinään vielä kerro paljoakaan korun aitoudesta.

Hopea itsessään ei koskaan aiheuta ihon tummumista. Ns. rihkamakorut sen sijaan käytössä - ennemmin tai myöhemmin - jättävät ihoon jälkiä, esim. sormuksen alle saattaa ihoon jäädä vihreä rengas. Mikäli koru, jonka aitoutta pohdit, jättää ihoosi käytössä tummia tai etenkin vihreitä jälkiä, se mitä todennäköisimmin ei ole hopeaa. Huomaa kuitenkin, että joissain (erityis)tapauksissa ihon tummumista saattaa myös hopeakoruja käytettäessä esiintyä, joten tämä ”testausmenetelmä” ei päde, mikäli kaikki varmasti aidoiksi tietämäsi hopeakorutkin aiheuttavat sinulle ihosi tummumista. (Näistä ihon tummumista aiheuttavista ”erityistapauksista” voi lukea aiemmasta bloggauksestani…)

Metallit reagoivat eri tavoin happoihin ja metallin reagointi esim. typpihappoon kertoo melko selkeästi millaisesta metallista on kyse. Typpihappo on kuitenkin voimakkaasti syövyttävä ja erittäin vaarallinen aine, joten en missään nimessä suosittele sen käyttämistä kotona - enkä missään ilman sen käyttöön vaadittavaa kokemusta ja ilman asianmukaisia suojavarusteita. Yksinkertaisimmillaan testattavaan esineeseen tehdään pienen pieni ”naarmu” (jotta päästään mahdollisen pinnoitteen alle) ja kohtaan laitetaan vähäinen määrä typpihappoa. Metalli reagoi happoon ja muuttaa väriään, metallista riippuen esim. mustaksi, vihreäksi, ”keltaiseksi” tai ”valkoiseksi”.

Netissä on myös myynnissä erilaisia kemikaalisettejä (lähinnä ulkomaisissa verkkokaupoissa), joilla on mahdollista testata jopa jalometallin pitoisuuksia. Osa näistä ”pikkukemistin” seteistä on varmasti aivan toimivia, mutta suhtaudun silti erittäin nihkeästi niiden tilaamiseen: mikäli sinulla ei ole mitään tietoa mihin luvattu testitulos perustuu (sitä ei joko kerrota tai tilaajalla ei ole minkäänlaista kemiallista pohjatietoa esim. eri happojen vaikutuksista, tms.) on vaikea vakuuttua niiden toimivuudesta eli testituloksen sataprosenttisesta pitävyydestä. Lisäksi niiden käyttö vaatii hieman harjoittelua ja tarkkuutta: osa aineista voi olla vaarallisia ja jotkin aineet saattavat vahingoittaa korua, jos niitä käyttää väärin tai huolimattomasti. Aivan varma ei myöskään aina voi olla erilaisten kemikaalien tuontirajoituksista; varsinkaan jos ei ole tietoa mitä kemikaaleja setti sisältää. Mutta jos kiinnostusta löytyy, ei mikään toki estä niitä kokeilemasta: ohjeet kannattaa kuitenkin aina lukea huolellisesti, koska seteissä kemikaalit saattavat olla hieman erilaisia tai niiden käyttötapa tai -järjestys erilainen.

Kaiken kaikkiaan jalometallien testaaminen kuuluu siis ammattilaisille, eikä kotona ole mahdollista aukottomasti testata kirpparilta tai vintiltä löytämäsi korun ”aitoutta”. Mutta tutustumalla hieman jalometallien ominaisuuksiin voit jo hyvin pitkälle päätellä mitä korusi mahdollisesti sisältää!

Aurinkoista loppuviikkoa (toivottavasti)!

Kaapit.

Vihdoin!
Makuuhuoneen liukuovihirvitys on purettu, myyty, viety pois. Uudet kaapit hankittu, asennettu, täytetty tavaralla. Kaappien vaihto -projektin suunnitteluun (eli saamattomuuteen ja aloittamisen vaikeuteen) kului noin kaksi vuotta, itse projektin toteuttamiseen viikko. 

Ja nyt se on valmis. Ja niin ihmeellisen höperöltä kuin se kuulostaakin, olen erittäin onnellinen. Siis uusista kaapeista. E-r-i-t-t-ä-i-n onnellinen.

Kuten rivien välistä jo saatoit lukea, en voi sietää liukuovikaappeja. Jopa ”sietää” on aika laimea sana. Liukuovikaapit ovat (kodin sisustuksessa) hirveintä mitä tiedän. No, ehkei hirveintä, mutta top-vitosessa kuitenkin. Pahoittelen suorapuheisuuttani, mutta kerron vain oman henkilökohtaisen mielipiteeni - onhan tämä sentään oma blogini ;-) ”Inhoan” on aika hyvä sana. Niitä ärsyttäviä rullaavia ”ovia”, joita saa koko ajan olla työntelemässä ja vetelemässä eikä koskaan se oikea ”ovi” ole auki ja sitten saa taas työnnellä ja vedellä lisää. Ja niitä toinen toistaan kamalampia runkoja ja profiileja ja ”ovia”. Ja sitä karvan ja hiusten ja pölyn määrää kiskoissa ja kiskojen laakereissa. Ja kaikkea muuta. En haluaisi kotiini yhtään ainutta liukuovihärpäkettä, mutta ironista kyllä, tällä hetkellä joka ainoassa huoneessa on liukuovikaappi. Tai siis jokaisessa, paitsi nyt siinä yhdessä. Edellinen omistaja siis puolestaan rakasti liukuovikaappeja. Näin me sitten ollaan erilaisia kaikki. 

Tätä menoa kaikki liukuovikaapit on vaihdettu noin kymmenessä vuodessa, mutta ei se haittaa - fiilistelen nyt tätä yhtä ihanaa huonetta ilman liukuovikaappia.

Tällainen täytti ennen puolet makuuhuoneesta (lievästi liioitellen):

Ja tällaiset kaappi-ihanuudet sen täyttää nyt (kuuletko lapsekkaan onnellisen käsien läpytyksen?):

 

 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

PS. mikäköhän ihme blogiani vaivaa, kun kesken kirjoituksen saattaa yhtäkkiä vaihtua fontti - ja tuntuu, että jokaisessa postauksessakin on aina eri fontti? Sinänsä täysin merkityksetön asia, tiedän, mutta tällaista visuaalista ihmistä se niin kovasti turhauttaa... ;-) Vaikka kuinka käytän oletusfonttia ja valmiita asetuksia. Vaikka jonkin verran päivitän www-sivuja (=paljon) ja ymmärrän jotain koodistakin (=vähän), niin silti tämä menee yli hilseen - en saa fonttia samaksi, vaikka kuinka yritän. No, koska asia on niin täysin turhanpäiväinen, lakkaan yrittämästä. Ehkä se sillä jopa korjaantuu.

"Mitä jalometallikorut tarkoittaa?"

Olin aivan häkeltynyt kun kuulin tämän kysymyksen jokin aika sitten - hetken jo ehdin luulla, että kyseessä oli jonkinlainen kepponen. Sinänsä täysin aiheellinen eikä missään nimessä ”tyhmä” kysymys, mutta itse ei vain aina tule ajatelleeksi, etteivät kaikki kuluta päiviään hopeaa työstäen - eikä jalometallien ja korujen maailma siis ole kaikille ”jokapäiväistä kauraa”. Kiitän todella lämpimästi tästä kysymyksestä! Se nimittäin antoi myös itselleni loistavan mahdollisuuden oppia jotakin kommunikoinnin ja viestinnän tärkeydestä. Siltä varalta että lukijoissa on myös muita, joita asia kiinnostaa, kirjoitan tänään jalometalleista.

Aihe on kovin laaja ja siitä olisi paljon kerrottavaa, eikä tiivistäminen ja ”lyhyesti kirjoittaminen” kuulu vahvuuksiini - mutta yritän pitäytyä pääasioissa, ja vieläpä karkeasti yksinkertaistaen (tämä myös huomiona kaikille ”kemiatietäjille” - paljon on asiaa jätetty pois). Mikäli et ole kiinnostunut aiheesta, suosittelen että lopetat lukemisen nyt - luvassa on nimittäin lähes pelkästään tiukkaa asiaa… Kovin tarkka kemian luento ei varmasti kiinnosta ketään, mutta jonkinlainen taustatieto on mielestäni kuitenkin olennaista - jotta voi helpommin ymmärtää jalometallien ”idean”. Siis esimerkiksi sen, miksi ne ovat arvokkaampia kuin muut metallit.

Jalometallit ovat alkuaineita. Alkuaineet taas ovat aineita, joilla on tietty kemiallinen rakenne (joka poikkeaa muista) - yksinkertaistetusti alkuaineet ovat aineita, joita ei voida jakaa tai muuttaa toiseksi aineeksi kemiallisen prosessin avulla. Kaikki tunnetut alkuaineet on taulukoitu alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään, ryhmiteltynä niiden elektronirakenteen mukaan. Alkuaineet voivat olla kaasuja (kuten helium), nesteitä (kuten elohopea) tai kiinteitä (kuten esim. metallit).

Huomioi, että kun puhutaan alkuaineiksi luettavista metalleista, ne eivät tarkoita samaa ”metallia” jota käytämme jokapäiväisessä elämässämme - sana ”metalli” tarkoittaa arkipuheessa myös kaikkien tuiki tavallisten esineiden ja laitteiden valmistuksessa käytettyjä metalliseoksia kuten pronssi, teräs, messinki, jne. Nämä metallit joita tarkoitamme jokapäiväisessä puheessamme ovat metalliseoksia, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta alkuaineesta. Yksinkertaistetusti voisi siis sanoa, että alkuaineet ovat täysin ”puhtaita”, niissä ei ole muita aineita - ne ovat siis ikään kuin ”luonnonvaroja”, joista osa on harvinaisempia kuin toiset; niitä ei voi ’valmistaa’. Esimerkiksi kultaa ja hopeaa ei voi tehtaassa ’tehdä’, vaan sitä joko löytyy kallioperästä esim. louhinnan yhteydessä tai sitten ei. Pronssia ja messinkiä taas voi ’tehdä’: ne valmistetaan sekoittamalla eri alkuainemetalleja keskenään (pronssi on yleisimmin kuparia ja tinaa, messinki taas on kuparin ja sinkin seos).

Jaksollisen järjestelmän metallit jaetaan epäjaloihin ja jaloihin metalleihin tiettyjen kemiallisten ominaisuuksien mukaan - metallien ”jalouksia” ei siis ole vain joku keksinyt business-mielessä, vaan luokittelu perustuu metallien ominaisuuksiin. Jalometallien ominaisuudet ovat muihin aineisiin verrattuna superior-luokkaa, ja siksi  ne ovat paitsi haluttuja, myös arvokkaita - vähän niin kuin Ferrarin ominaisuudet ovat superior-luokkaa perus-Mazdaan verrattuna. Jaloiksi metalleiksi luetaan useita eri metalleja (joista suurin osa on varmasti monille täysin tuntemattomia) kuten osmium, rutenium ja rodium, mutta meille kaikille tunnettuja jalometalleja tästä listasta ovat kulta, hopea, platina ja palladium.

Jalometallikorut ovat siis koruja, jotka on valmistettu jalometallista: kullasta, hopeasta, platinasta tai palladiumista. Koska nämä alkuaineet ovat puhtaimmassa muodossaan niin ”pehmeitä” ja esim. koruntyöstöön soveltumattomia, niihin täytyy lisätä pieni määrä jotakin seosainetta. Seosmetalli tekee esim. kullasta ja hopeasta kovempaa (ja siten kestävämpää ja helpompaa työstää) - ja myös raaka-aineena edullisempaa. Seosainetta lisätään kuitenkin sen verran vähän, että tuloksena syntynyttä metalliseosta voidaan vielä kutsua kullaksi ja hopeaksi, ja jalometallien ominaisuudet säilyvät. Mutta ”ihan oikeasti” siis myös kaikki koruissa käytetyt jalometallit ovat metalliseoksia.

Suomen lain mukaan näistä jalometalleista valmistetut tuotteet (ts. korut, aterimet, pöytähopeat, koriste-esineet, jne.) tulee leimata pitoisuusleimalla. Arkipuheessa käytetään edelleen kullan pitoisuuden (=puhtauden) määrittelyssä karaatteja: yksi karaatti on yksi kahdeskymmenesneljäsosa (1/24) painosta. Karaateista puhuttaessa siis ”24 karaatin” kulta tarkoittaa (lähes) täysin puhdasta kultaa. Nykyään jalometallituotteiden leimoissa karaattia ei kuitenkaan käytetä, vaan jalometallien pitoisuudet (=kuinka paljon esim. korussa käytetyssä jalometalliseoksessa on kultaa) ilmaistaan promilleina. Promille (‰) taas on massan tuhannesosa: se siis kertoo kuinka monta grammaa seosainetta on käytetty kilossa jalometalliseosta. Esimerkkinä; kun arkipuheessa puhutaan 18 karaatin kullasta, sen pitoisuus on ”virallisesti” 750‰ - tämän ymmärtää ehkä helpommin niin, että tällaisessa seoksessa kultaa on 75% ja 25% on seosainetta. Vaikka esim. 24 karaatin kullasta ei käytännössä voi valmistaa koruja etkä sellaisia kaupoista kyllä löydäkään, voi puhdasta kultaa toki käyttää moneen muuhun tarkoitukseen, esim. kultaukseen (=jokin tuote pintakäsitellään kullalla). Sivuhuomiona muistutan myös, että puhuttaessa kullan ”karaateista”, puhutaan aivan eri asiasta kuin timanttien painoa määrittävistä karaateista! Kullan kohdalla karaatti kertoo puhtauden, timanteista puhuttaessa painon: ”timantin karaatti” (=ct.) on gramman viidesosa, eli toisin sanoen yhden karaatin timantti painaa 0,20 grammaa.

Pitoisuusleima on käytännössä pienen pieni ”kaiverrus” jossakin kohtaa korua - siinä on aina kolme numeroa, jotka kertovat pitoisuuden (promillen merkki jätetään leimoista pois). Jos siis olet ostamassa vaikkapa ”14 karaatin kultaa” olevaa sormusta, siitä pitäisi löytyä pieni kaiverrus, jossa on numerot 585 (=kullan pitoisuus on 585‰ eli 58,5% on ”puhdasta kultaa” ja loput seosainetta). Ja ”18 karaatin kultaa” olevassa sormuksessa siis kaiverrus 750. Jos leimoja ei löydy, sormus ei ole sitä, mitä myyjä väittää. Pitoisuusleima on Suomen lain mukaan ainoa tapa merkitä jalometallikorut: leimoilla kuten ”SILVER” tai ”14K” ei siis ole mitään tekemistä jalometallien kanssa.

Tuotteiden leimausvaatimukseen on tietysti aivan looginen syy. Kuten aiemmin mainitsin, jalometallit ovat haluttua ja arvokasta tavaraa, paitsi ominaisuuksiensa vuoksi, myös koska niitä ei voi teollisesti valmistaa eikä niitä siis ole raaka-ainemarkkinoilla rajatonta määrää - kaikille lienee nyt jo selvää, että hopea on arvokkaampaa kuin teräs :-) Jotta kukaan ei yrittäisi myydä sinulle vaikkapa teräskorua hopeakoruna ja samalla nyhtää siitä hopeakorun hinnan, kaikki jalometallituotteet on leimattava ennen kuin ne asetetaan myyntiin. Suomessa tätä lakia valvoo Tukes (Suomen Turvatekniikan keskus), joka myös myöntää jalometallituotteita valmistaville ja myyville tahoille leimausoikeudet. Lain mukaan siis jokaisessa Suomessa jalometallituotteena myytävässä esineessä on oltava pitoisuusleima - mikäli leimaa ei vaikkapa hopeakorusta löydy, sitä ei kannata aitona hopeana ostaa; sanoipa tai vakuuttipa myyjä mitä tahansa. Tämä koskee myös ulkomailta Suomeen myyntiin tuotavia jalometallituotteita, eli myös ulkomaiset tuotteet on merkittävä Tukesin hyväksymällä tavalla: se, että myyjä vakuuttaa sinulle ’tämä-koru-on-aitoa-hopeaa-mutta-siinä-ei-ole-leimoja-koska-se-on-tehty-Meksikossa’, ei siis ole mikään selitys. Joko koru ei todellisuudessa ole hopeaa, tai myyjä tekee rikoksen yrittäessään myydä korua hopeakoruna ilman asianmukaisia merkintöjä. Luonnollisestikaan tällä ei ole mitään merkitystä, jos todella pidät korusta ja haluat sen - olipa se sitten hopeaa tai ei, ja maksoi mitä maksoi! Mutta älä uskottele itsellesi, että se on hopeaa - äläkä maksa siitä huimaa hintaa vain siksi, että uskot sen olevan hopeaa.

Esimerkkinä; viime vuonna viranomaiset tutkivat useita rihkamakorukaupoissa myytyjä koruja, joissa oli  leima ”SILVER” - asiakas oli harhaanjohtavasti luullut korun olevan aitoa hopeaa (ihmettelen tosin miksei halpa hinta yhtään kummastuttanut) mutta saikin korusta vakavan allergisen reaktion. Korut tutkittiin eivätkä ne - tietenkään - olleet aitoa hopeaa, ja ne vedettiin pois myynnistä. Lain mukaan siis myöskään harhaanjohtavaa leimausta ei saa käyttää - jos koru ei ole hopeaa, siinä ei voi lukea SILVER. Ja jo lukemasi perusteella sinäkin tiedät nyt, ettei noin leimattu koru ole aitoa hopeaa :-) Mutta jälleen; korun materiaalilla ei toki ole mitään merkitystä jos haluat sen! Älä kuitenkaan luule sen olevan hopeaa. Ja kuten mainitsemassani tapauksessa, esim. nikkeliallergisten kannattaa olla tarkkoja metallikoruja ostaessaan.

Suomessa valmistetuissa jalometallituotteissa tulee lain mukaan olla myös nimileima, joka kertoo tuotteen valmistajan. Lisäksi leimaukseen liittyy tiettyjä painorajoitteita ja muita säädöksiä, mutta näistä löydät halutessasi lisää tietoa esim. Tukesin verkkosivuilta www.tukes.fi (sieltä löytyy myös ajantasainen nimileimarekisteri). Muista myös, että EU:n sisällä jalometallien leimaustapa on melko yhtenäinen, mutta Suomen laki eikä mikään edellä lukemasi välttämättä päde ostaessasi korua ulkomailla. Inhorealistisesti ilmaistuna ulkomailla et voi oikeastaan mistään tietää onko sinulle tarjottu koru todella jalometallia vai ei - leimaustavat ovat todella kirjavat ja joissain maissa leimausta ei käytetä lainkaan. Tällöin sinun tulee vain käyttää omaa harkintaasi ja miettiä millaisista paikoista ja millaiselta myyjältä voit olettaa saavasi esim. aitoa kultaa. Katukauppiaalta viltin päältä et kultaa saa: lukipa koruissa sitten ihan mitä tahansa.

Luulenpa, että mielenkiintosi lopahti jo aikoja sitten, joten lienee parasta lopettaa tähän ;-) Mutta ihanaa jos jaksoit lukea tänne asti - ja vielä ihanampaa, jos kiinnostuit aiheesta etsiäksesi siitä lisää tietoa. Ja ennen kaikkea - toivottavasti tästä sai tyhjentävän vastauksen otsikon kysymykseen! Hauskaa loppuviikkoa!
-  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -  -

PS. tällä hetkellä vaatesäilytyksemme näyttää jotakuinkin tältä (plus röykkiöittäin lisää mustia roskapusseja)... Käynnissä on vaatekaappien vaihto: osa huoneen kaapeista on vaihdettu jo aiemmin ja nyt vaihtuu - vihdoin! - loput. En malta odottaa...