tiistai 15. syyskuuta 2015

Kuka haluaa, että asiat muuttuvat?







Näistä työelämän aiheista on kauhean vaikea - ellei jopa mahdoton - keskustella ilman, että molempien puolien ääripäät (joista kumpikin käyttää jopa humoristisen samanlaista propagandaa oman mielipiteensä tueksi, vain vastakkaisilla argumenteilla) hyökkäävät kimppuun ja puusilmäisen tahallisesti väärinymmärtäen torppaavat kaikki yritykset järkevään mielipiteiden vaihtoon - siksi en tästä asiasta juuri julkisesti keskustelekaan.

Mutta sen sanon - ihan vaan pari randomia nuolasua pinnalta - että:

--- Kukaan meistä ei koskaan tule palkkatyöllä rikastumaan, sen luulisi olevan kaikille selvää - mutta palkkatyöllä voi elää hyvää ja mukavaa elämää: ja mielestäni tärkein pointti on se, että omalla työllä ja siitä saatavalla korvauksella tulee mukavasti toimeen. Mielestäni lähes kaikilla aloilla Suomessa palkkataso on jopa yli tämän - miten suomalaiset ovat niin valmiita sulkemaan silmänsä omalta hyvinvoinniltaan? Tottakai on ympäristön ja olosuhteiden luomia ongelmia, jotka aiheuttavat mm. sen, että omalla työllä ei aina tule toimeen - ja silloin yhteiskunnan tehtävä on auttaa, siitä lienemme kaikki samaa mieltä.

--- Kaikella kunnioituksella yhteiskunnan kannalta ehdottomasti tärkeimpiä töitä tekeviä kohtaan, joita arvostan suuresti ja joiden toivon saavan työstään kohtuullista korvausta (kuten esim. hoitohenkilöstö ja pelastustoimi): mutta verrattuna moniin muihin aloihin, joihin vaaditaan paljon koulutusta, palkkataso ed.main. aloilla on sellainen, että sillä tulee mukavasti toimeen. Oikeesti. En tunne yhtään "huono-osaista" hoitohenkilökunnan edustajaa - tiedän toki eläväni kuplassa, koska tiedän hyvin, että sellaisiakin tottakai on: mutta en usko sen johtuvan sunnuntailisien määrästä. Siihen on kenties ihan muita, jo edelläviittaamani kaltaisia syitä.

--- Erilaisia ammattiryhmiä ja niiden palkkaehtoihin liittyviä leikkauksia enemmän minua huolettaa oikeasti huono-osaiset, joilla ei ole tukiverkkoja: esimerkiksi yksinhuoltajat (ja monet muut), joista monet ovat nimenomaan naisia. Näitä ryhmiä yhteiskunnalla on velvollisuus tukea - mutta näidenkään ryhmien ongelmat eivät liity sunnuntailisiin tai sairauspäivien karensseihin. On todella puusilmäistä propagandaa - sekä naisten että miesten - paukuttaa, kuinka naiset ja huonopalkkaiset 'lähihoitajat' nyt maksavat laskun ja herrat senkun elävät leveästi: ei tämä juttu nyt ihan näin oikeasti mene (paitsi puusilmäisten yksinkertaistajien puheissa)

--- Tein itse aikanaan 8 vuotta yö- ja vuorotöitä "oman terveyteni" joka yö vaarantaen, ilman juuri minkäänlaisia iltalisiä ja melko alhaisella peruspalkalla. Olisin tehnyt myös ilman sunnuntailisiä, vaikka ne - tottakai - mukavalta silloin tuntuikin. Työ oli hemmetin raskasta, mutta "valintakysymys".

--- Olen tehnyt viimeiset viisi vuotta töitä - täysin vapaaehtoisesti ja omasta halusta - huomattavasti paljon huonommalla palkalla, kuin mitä korkeakoulutukseni perusteella palkkavaatimustaso olisi ja paljon huonommalla, kuin yhdenkään sairaanhoitajan peruspalkka (ja vieläpä ilman minkäänlaisia lisiä); koska olen halunnut tehdä niitä töitä. En ole kokenut tarvetta syyttää siitä yhteiskuntaa, vaikka totta hiivatissa mä omasta mielestäni ansaitsisin enemmän palkkaa. Jep, se on "valintakysymys".

--- Jättäydyin jokin aikaa sitten - vapaaehtoisesti ja omasta halusta - pois huonopalkkaisesta työstäni ja siirryin vielä huonommin palkatuksi yrittäjäksi, jolla ei ole työaikoja, ei lisiä, käytännössä ei lainkaan työttömyysturvaa, ei palkallisia sairauspäiviä, ei ylityökorvauksia, ei pekkaspäiviä, ei työterveydenhuoltoa - ja huomasin, ettei myöskään oikeutta valittaa tästä.
Jep, jälleen "valintakysymys". (Pienenä välihuomautuksena: 99,9% yrittäjistä ei ole Nalle Wahlrooseja tai optiomiljonäärejä).
Ihmettelen vain sitä, miksi pienyrittäjälle saa sanoa huonopalkkaisuudesta puhuttaessa "valintakysymys", mutta esimerkiksi lähihoitajalle ei? Miksi lähihoitajan tai paperimiehen penätessä oikeuksiaan se on oikeutta ja rohkeutta, mutta yrittäjän niin tehdessä se on itsekästä valittamista? Miksi pien- ja yksinyrittäjä ei saisi verrata itseään palkansaajaan? Käytännössähän täsmälleen samaahan palkansaaja ja pienyrittäjä kuitenkin tekevät: töitä. Paitsi että yrittäjältä puuttuvat kaikki edellämainitsemani edut (plus joskus jopa palkka), jotka palkansaajalle ovat itsestäänselvyys. Tiedostan, etten tee "yhteiskunnallisesti merkittävää" työtä, kuten pelasta henkiä, mutta koen silti olevani tärkeä ja merkityksellinen yhteiskunnan osanen - työllistän itseni ja olen pois kortistosta/muiden tukien piiristä ja maksan veroja, joilla kai maksetaan ehkä jonkun eläkettäkin tai lapsen hoitoa sairaalassa. Itse en tästä (vielä toistaiseksi) palkkaa saa (vaikka veroja maksan silti joka kuukausi) - mutta sehän on tässä keskustelussa täysin epäolennainen seikka. Olen marisija.

--- Jos lasketaan puusilmäisesti sitä, kuinka paljon sunnuntailisien pienennys vaikuttaa kokonaisansioihin, pitäisi myös yhtälailla laskea millaisista kokonaisansioista se on pois - jos esimerkiksi vuosiansiot palkansaajalla ovat lisineen 45.000 euroa, ei mielestäni 1.700-3.400 euroa (lisien vähennyksistä johtuen) ole kovin iso "uhraus". Tekisin mitä tahansa ansaitakseni joskus edes 40.000 euroa vuodessa. Vielä sitä päivää ei ole näkynyt - vaikka korkeakoulututkintoa, osaamista, kokemusta ja ikää löytyykin. Olen nainen, olen pienipalkkainen ja teen helvetisti töitä (ja aion tehdä jatkossakin, jos terveyttä riittää) - en syytä yhteiskuntaa näistä valitettavista olosuhteista; vaikka totta hiivatissa mä ansaitsisin omasta mielestäni enemmän palkkaa.

--- Lisien EI tulisi olla osa 'palkkatasoa'. Se on lähtökohtaisesti väärin. Ihan samalla tavalla, kuin että ameriikassa tarjoilijoiden tuntipalkka on minimi, koska tippien lasketaan nostavan palkkatasoa - sekin on väärin. Jokaikisen ammattiryhmän peruspalkan ja "taulukkopalkan" tulee olla sellainen, että sillä tulee - ilman minkäänlaisia lisiä - mukavasti toimeen. Palkkatason tulee olla kaikkien tiedossa (niinkuin se nyt on) ja yksiselitteinen. Tämä on mun mielestäni ideaali. Lähtökohtaisesti siis esimerkiksi paljon tapetilla olevien sairaanhoitajien ja poliisien ihan pohjimmainen peruspalkka tulee olla sellainen, että sillä tulee mukavasti toimeen - lisiä ei saa eikä voi sotkea siihen kuvioon. Ja näin on ilmeisesti nyt vuosien saatossa käynyt - ja joka aiheuttaa nyt sen, että lisien vähentäminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta palkkatason alentamiselta. Sairaanhoitajien ja poliisien tulee minunkin mielestäni ehdottomasti saada kohtuullista korvausta - mutta arvovalinta on se, millaiseksi tuo peruspalkka määritellään. Ja mielestäni juuri se olisi ammattiliittojen tehtävä - ei tämä lisien kanssa pelleily. Ammattiliitot ovat pitkälti itse vääristäneet koko palkkatasokeskustelun ja antaneet samalla sen mielikuvan jäsenilleen (siis myös minulle, kun vielä maksoin jäsenmaksua ja jonka maksamisen lopetin, koska koin palkansaajana ammattiliitojen toiminnan kyseenalaisena), että tekevät jotakin "tavallisen työläisen puolesta".


--- Mun mielestä työnantajalla - eikä kellään sen koommin - ole velvollisuutta maksaa krapulapäivistä, pitkäksi venähtäneistä viikonlopuista, motivaation puutteista tai mystisistä nilkkaongelmista (joihin lääkäritkään eivät löydä selitystä) johtuvista lepopäivistä. Ja joo, tiedän, että suurin osa meistä on rehellisiä "oikeasti sairastavia" ihmisiä - mutta 20 vuotta palkansaajana ja duunarina on opettanut, että työnantaja maksaa myös edellämainituista. Jokainen, joka on oikeasti sairas saa apua, saa ilmaisen terveydenhuollon eikä tarvitse mennä sairaana töihin. Se on fakta. Miksi yhdestä karenssipäivästä on noussut tällainen poru? Ja kaikki varmaan tietävät sen "vitsin" (joka tosin on täyttä totta), kuinka julkisella sektorilla on esim. työsuhteen loppuessa tapana heittää, että sulla on vielä näin-ja-näin paljon saikkupäiviä käyttämättä, milloin pidät ne (liittyen siihen, että vuodessa on työehtosopimuksen mukaan tietty määrä palkallisia sairauspäiviä). Saikkupäiviä käyttämättä??? Täysin absurdia. Asia, jolle kaikki nauravat, mutta joka kuitenkin - jostain syystä - yleisesti hyväksytään. Mun mielestä meidän veronmaksajien ei pitäisi joutua maksamaan (välillisesti, yhteiskunnan kautta) tällasia "käyttämättömiä saikkupäivä" ja vastaavia "saavutettuja etuja".
Mutta ehkä mä en vain ymmärrä asiaa.

--- Suomalaiset olivat vielä vähän aikaa sitten kovia arvostelemaan kreikkalaisia ja sitä, miten tyhmä, itsekäs ja liian hyvään tottunut koko kansa oli: kansa, joka ei ymmärtänyt, että jonkunhan ne kaikki tuet ja palkat pitää maksaa. Että raha ei - aikuisten oikeesti - kasva puussa eikä sitä voi vaan painaa lisää. Että sen pitää oikeesti tulla jostakin. Ja nyt - täällä meillä Suomessa? Lähes identtinen tilanne. Kukaan ei halua luopua saavutetuista eduista, kukaan ei halua joustaa, kaikki leikkaukset on pelkkää valtiovallan ja hallituksen kusetusta ja törkeää "tavallisen ihmisen hyväksikäyttöä". Vaikka on aivan selvää, ettei mikään yhteiskunta, ei yksikään, kestä sellaista kulurakennetta kuin meillä. Ja tässä ay-liike kusee suoraan sanottuna omaan nilkkaansa - ja sanon tämän, vaikka olen itse ollut viimeiset 20 vuotta nimenomaan duunari ja palkansaaja.

--- Miten ihmeessä nämä nyt tapetilla olevat leikkaukset "vähentävät perheiden yhteistä aikaa" ja ovat siksi tuomittavia? Hei c'mon - mikä ihme argumentti toi on? Niinhän sillä työllä on tapana tehdä. Häiritä ikävästi vapaa-aikaa. Kaikki - ja tarkotan kaikki - on järjestelykysymyksiä: meillä kaikilla lapsiperheillä, työstä riippumatta. Tottakai se on ajoittain hankalaa. Ja se on ärsyttävää. Ja vaatii aikaa ja vaivaa ja tekemistä ja luovuutta. Mutta kukaan, joka haluaa viettää lastensa kanssa aikaa, ei tarvi siitä Suomessa tinkiä, jos ei halua - työstä ja työajoista riippumatta. Ja tottakai järjestely on helpompaa meillä, joilla on tukiverkostoa, on sukulaisia ja on asiat niinsanotusti "kunnossa" (ja olen omasta osastani kiitollinen) - mutta ne joilla ei ole, ovat nimenomaan niitä, joita meillä yhteiskuntana on velvollisuus auttaa. Mutta ne ongelmat eivät johdu sairauspäivien karensseista.

--- Tulen aina, aina olemaan heikoimman puolella ja meillä yhteiskuntana on velvollisuus auttaa huono-osaisia yhteiskunnan jäseniä. En hyväksy sortoa, en riistämistä enkä hyväksikäyttöä - mutta Suomessa usein tuntuu, että on hyvin pitkälti hämärtynyt ajatus siitä, mitä sorto, riistäminen ja hyväksikäyttö oikeasti ovat. En ole kommunisti, en ole kapitalisti (enkä varsinkaan riisto-sellainen) en punainen, en vihreä enkä sininen - enkä oikein mikään muukaan. Mun mielestä mä olen ihan tavallinen ja vieläpä ihan järkevä ihminen - joka yrittää ajatella omaa napaa pidemmälle ja yli kaikkien rajoittavien ideologioiden. Monet aiemmat leikkaukset ovat lähes kuolinisku omien lastemme hyvinvoinnille ja niitä en tule koskaan hyväksymään. Mutta vaikka kuinka - etenkin täällä tunneöverit joka päivä vetävässä somessa - yritetään toisin manifestoida, nämä työelämän leikkaukset joista nyt puhutaan eivät liity ollenkaan samoihin asioihin.

--- Ja lopuksi: entäs nämä molempien ääripäiden käyttämät propagandakeinot? Molemmat kokevat (tietenkin) olevansa ainoan oikean totuuden äärellä ja aseet ovat sen mukaiset; fanaattisuusaste ja keinot on täsmälleen samat, argumentit vastakkaiset. Facebook-tempaus ei esimerkiksi ole uskottava, jos sen takana sattuu olemaan joku vastapuolen mielestä kyseenalainen henkilö - on aina pakko yrittää kaivaa kuoppaa vastapuolella olevien jalkojen alle. Itse mm. teen töitä myös perjantaina 18.9. ja osoitan sille tukeni myös julkisesti. En siksi että olisin keskustalainen, en siksi että olen yrittäjä, en siksi että olisin toimittajien aivopesemä - vaan siksi, että olen oikeasti sitä mieltä, että se on ainoa oikea tapa toimia. Tekisin aivan satavarmasti töitä myös siinä tapauksessa, että olisin edelleen palkansaaja. Lakkoilemalla sahaamme vain omaa kansallista oksaamme, eikä kukaan - ihan oikeasti - hyödy. Ainiin, ja mikä tää "rikkuri"-juttu on? Rikkureitako ne, jotka haluavat tehdä töitä? Voi itku.

Nonni. Tulipahan sanottua.
Ja nyt sitten vaan odottamaan, kuinka paljon sitä skeidaa niskaan sataa.
Vai voisko olla, että joku muukin ajattelis edes suurinpiirtein samansuuntasesti?


PS. siltä varalta, että tähän kirjotukseen nyt jostain syystä sattuisi tulemaan kommentteja: mun kanssa saa olla eri mieltä. Mä luen mielelläni myös eriäviä mielipiteitä ja hyvin perusteltuja kannanottoja - yritän olla olematta puusilmä. Mutta kaikki 'haista-paska-riistokapitalistiyrittäjä' ja 'sä-et-tiedä-mistään-mitään-koska...' -tyyppiset kommentit on täysin turhia. Poistan ne samantien, koska niiden keskusteluarvo on täysi nolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti