Sukurasite ruoan ylenmääräiseen tarjoamiseen juhlassa kuin juhlassa on vahva - siksipä meillä on yleensä synttäreilläkin aina tarjolla myös ”kunnon ruokaa”, ei pelkkää suolapalaa tai jälkkäripöytää. Ruokaa pitää olla ja sitä pitää olla paljon. Ajattelimme toisen puoliskoni kanssa tänä vuonna murtaa tämän henkisen sukurasitteen ja tarjota ”ihan vaan jotain pientä suolaista” ennen kakkupöytää - käytännössä olimme päätyneet ajatukseen kirsikkatomaateista ja kylmistä lihapullista leivän ja levitteen kera.
Kaikki meni alkuun suunnitelmien mukaan: pyörittelimme edellisviikonloppuna sopivan satsin poronjauhelihapullia - käyttämillämme standardeilla sopivan tarkoittaessa siis 4,2kg jauhelihaa (seoksella 1,2kg sikanautaa ja loput poronjauhelihaa), eli noin parisataa lihapullaa. Tomaatit, leivät ja levitteet valmiina - kaikki hyvin? Kyllä, synttäreitä edeltävään iltaan saakka. Silloin iski taas ruokamania: kaupasta salaatinlehtiä, kurkkua, fetaa - pitäähän sitä nyt kunnon salaattia olla. Kuin sanattomasta sopimuksesta mukaan eksyi myös 2kg perunaa ja reilusti porkkanoita. Ja synttäreiden aamuna löysimme itsemme - taas kerran - kuin maniassa pilkkomasta perunoita ja porkkanoita uunipataan, salaattiaineksia kulhoihin. Mitä tässä nyt taas tapahtui??
En kuulepas osaa yhtään sanoa. Kyse on jostakin alitajuisesta, lähes pakottavasta tarpeesta joukkojen muonitukseen. Rasittavuudestaan huolimatta se antaa kieltämättä myös jonkinlaisen hyvänolon tunteen: kun ruoka kelpaa ja vieraat saa vatsansa täyteen. Lienee turha taistella vastaan.
Synttärikakkujen teko on puolestaan silkkaa nautintoa. Reilu vuosi sitten hurahdin marsipaaniin; pitkällisen vetkuttelun jälkeen päätin kokeilla sitä kakun kuorrutuksessa ja suorastaan riemastuin sen helppoudesta. Marsipaani on nopea, yksinkertainen, takuuvarmasti siisti ja kestävä kakunkuorrutus. Sen päälle on helppo tehdä lähes mikä tahansa koristelu - pintaa voi koristella ihan eri tavalla kuin esim. vaahto- tai suklaakuorrutusta. Maku on tietysti ”rajoite” - toiset tykkää, toiset ei. Marsipaani jakaa mielipiteet paljon selkeämmin kuin mikään muu kuorrutus. No, omasta mielestäni se on herrrkullista - joten jos ei kelpaa, niin jääpähän enemmän itselle. Tänä vuonna halusin kokeilla jotain ihan eriväristä kuin aiemmin: idean siniseen kakkuun sain jostakin lehdestä, en enää muista mistä - muistaakseni lehdessä kakkua mainostettiin ystävänpäivän kakkuna…
Tarkkasilmäisimmät huomaavat kakun juuressa myös joulukuussa väsäämiäni nahkakukkia... Pitihän niitä kokeilla näinkin.
Viime vuonna pikkutyttöjen synttäreillä kakun värinä oli perinteinen vaaleanpunainen:
PS.
Yllä mainitsemaani peruna-porkkanapataan sain vinkin jokin aika sitten (kiitos L.): resepti on yksinkertainen ja lopputulos uskomattoman herkullinen!
Kannattaa kokeilla:
-tavallisia kiinteitä perunoita (ei jauhoisia kuten esim. punainen Rosamunda) ja porkkanoita
-pilko molemmat pieniksi kuutioiksi ja laita uunivuokaan
-kaada päälle reilusti oliiviöljyä (en mitannut, mutta veikkaisin että lorottelin ainakin 1 ½ dl) ja kunnon ”köntti” hunajaa (n. 2-3 ruokalusikallista), vähän jauhettua mustapippuria
-sekoita kevyesti vuoassa; niin, että kaikki kuutiot saavat hieman oljyä pintaan ja hunaja ja pippuri sekoittuvat kunnolla joukkoon
-uunin alatasoon (200 astetta) n. kahdeksi tunniksi
-muista välillä tarkistaa, etteivät pinnassa olevat kasvikset tummu liikaa -> sekoita kevyesti paistamisen aikana muutamaan kertaan
-jos tuntuu, että pinta tummuu liian nopeasti, voi uunin lämpöä laskea tunnin paistamisen jälkeen esim. 180 asteeseen
Kasvisten määrän voit ihan itse päättää, mutta kahdesta kilosta perunoita ja n. kilosta porkkanoita tuli kaksi kukkuraista uunivuokaa: yksi iso ja yksi pieni vuoka (vuoka saa olla kukkuroillaan; mikään ei kiehu yli)
HERKKUA! Ja sopii lisukkeeksi sellaisenaan, ilman kastikkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti