Koulusta.

No niin.
Siis koulu.
Sehän alkoi, eikä näin parin viikon kokemuksella vielä ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Ei raportoitavaa, ei syväluotaavaa analyysiä nykyisestä koulutuksen tasosta, kulttuurialojen murroksesta tai ammattikorkeakoulukenttää mullistavista muutoksista.

Tällä hetkellä mielessä pyörii hyvin arkisia, ei-niin-kulturelleja ajatuksia, kuten; mistä sen Kelan ateriakortin taas saikaan noutaa, olenko ihan kökkö ja itsekäs äiti (kun aloin opiskella, vaikka lapset ovat pieniä) ja minkä ihmeen takia mun AD-tunnuksessa ja koulun sähköpostiosoitteessa pitää olla numero ja vieläpä eri numerot molemmissa, kuka näitä muistaa, tässä iässä.

Tässä kuitenkin muutama sekalainen huomio - ihan vaan sellainen pintapuolinen raapaisu - parin viime (koulu)viikon ajalta.

Huomio 1.
Opiskelu on kivaa.
Imen uutta tietoa kuin sieni ja nautin siitä.
Tällä tosin on myös haitalliseksikin luettavia sivuvaikutuksia (kuten sienenä nauttimisella yleensä).
Hihkun nimittäin Macin takana innoissani - kyllä, valitettavasti joskus myös ääneen - ja suorastaan täpisen lapsellisen innostuksen vallassa: Kuinka mahtava ominaisuus! Ai näinkin tämän voi tehdä! Vau! Nerokasta!
Hitto mikä urpo. Säälin luokkakavereitani.
Mutta minkäs teet, olen liikkeellä tositarkoituksella.
Edellinen opiskeluaika meni - melko normaalin kaavan mukaan - pitkälti baareissa notkuessa, bileistä toiseen kiertäessä ja väsynein silmin tylsää asiaa kuunnellessa: nyt, perinteistä keskiluokkaista lapsiperhe-elämää lähiössä elellessä (ilman koiraa, tosin) lähestyn opiskelua aiemmasta poikkeavasta kulmasta. Haluan oikeasti oppia jotain, en vain notkua paikalla.
Ja koska opiskelun aloituksen voisi ehkä katsoa vaatineen myös joitain "uhrauksia" (pienten lasten äitinä huono omatunto ajan puutteesta on taattu, eikä töitäkään voi tehdä samalla intensiteetillä kuin aiemmin; jokunen laukku jäänee siis ostamatta, mikä uhraus!), haluan ottaa koulusta kaiken irti - en vain hengailla mestoilla, koska se on kivaa.
Tulen siis olemaan aivan sietämätön hikari, ärsyttävä nörtti.
Tyyppi, joka ottaa kaikki tehtävät ihan ylitosissaan ja katsoo opettajia lammasmaisesti: anna mulle lisää tietoa, pliis! Olisko joku kirja, jonka mä voisin ostaa? Onkstää nyt varmasti tarpeeks hyvin tehty? Olisko sulla jotain lisäharjotuksia?
Eturiviin en edelleenkään mene - mutta kyllä takarivissäkin voi olla ärsyttävän tunnollinen.
Että sori vaan opiskelijakollegani. Koittakaa kestää.
Hitto, että mä olisin inhonnut nykyistä opiskelijaitseäni 10 vuotta sitten. Olisin nauranut itselleni päin naamaa.

Huomio 2.
Opiskelijastatuksella ruoka on lähes ilmaista.
Tuntuu suorastaan rikolliselta syödä lämmin ateria parilla kolikolla. Katson vieläkin ruokalan tätejä pienen epäuskon vallassa: ihan oikeestiko sä haluat myydä tän kaiken mulle tällä hinnalla? Ai täytetty sämpylä lauantaisin kaupan päälle? Okei.
Syön ruoan vilkuillen olkani yli: tuleekohan kohta joku perimään multa vitosen lisää?
Mä en edes tajunnut, että opiskelijat halutaan syöttää vaikka väkisin. Mitä muuta se muka on, kun ruoka ei maksa mitään?
Mutta lähes aavemaisen pelottavaa on se, kuinka samanlaiselta kouluruoka maistuu nyt kuin 10 vuotta sitten - ja 25 vuotta sitten. Mitä makumuistoja uunimakkara juustolla tuokaan tullessaan. Miten voi olla, ettei liha-suolakurkkukastike ole muuttunut yhtään sitten vuoden -85?  Miten on ylipäätään mahdollista tehdä täsmälleen samanmakuista kanakastiketta kuin neljännesvuosisata sitten?
Koulujen keittäjillä on selvästi ihan oma salaseura. Näennäisesti ammattikouluista valmistuu ihan vaan "keittäjiä" - mutta siellä on varmasti myös salaisia erikoistumisopintoja koulujen keittäjille. Koulujen keittöissä on joku vanha ja pölyinen, hiirenkorville käännelty ja hyvin salainen keittokirja, josta löytyvät reseptit mm. sellaisille klassikoille kuin kanaviillokki ja kasvis/nakkiyllätys. Eihän muuten ole mahdollista tuottaa vuodesta toiseen niin tasaisen samanmakuista ruokaa.
Tillilihaa tässä vielä odottelen.

Huomio 3.
Opiskelu on avartavaa.
Olen pitänyt itseäni jotenkin "kokeneena photarinkäyttäjänä". Ja kanan kakka.
Reilut kuusi vuotta päivittäisenä Photoshop-käyttäjänä, satunnaisena käyttäjänä sitäkin kauemmin: ja reilun viikon jälkeen koulussa tajusin, etten mä osaa käyttää sitä oikeasti yhtään. Mä olen suorastaan ihan kakka.
Mitä hittoa mä olen sillä vääntänyt kaiken tän ajan? Skeidaa, mitä ilmeisimmin.

Huomio 4.
Se, että on asunut kaksi vuotta Jenkeissä, opiskellut neljä vuotta englanniksi (siis kokonaan englanniksi, englanninkielisen tutkinnon) ja sittemmin käyttänyt englantia toisena työkielenä kahdessa eri työpaikassa (puhuen, kirjoittaen, lukien, tuottaen, kommunikoiden) EI vielä riitä AMK-tason englannin peruskurssien hyväksilukuun.
Sekään ei auttanut, että läpäisi tasokokeen pistein 78/80 - se takasi vain sen, ettei tarvitse osallistua englannin v-a-l-m-e-n-t-a-v-i-i-n opintoihin. Siis valmentaviin. Opintoihin. Englannin kielessä.
Kyllä näin on.
Siis oikeesti.
Mutta mitäs tässä päivittelemään. En selvästikään ymmärrä, kuinka vaativaa AMK-tason englanti nykyään oikeasti on. Sitä ei ihan tosta vaan kuule hyväksilueta, mitenkään hepposin perustein. Täytyy nääs osata, isolla oolla - että pääsee valmistumaan. Ja että AMK:ssa taso pysyy.
No joo.
Mulle tarjottiin vaihtoehtona osallistuminen näyttökokeeseen. En tiedä mitä se pitää sisällään, mutta ajattelin mennä. Toisaalta, tekisi myös mieli ihan mielenkiinnosta mennä sinne kurssille; katsomaan mitä siellä opetetaan. Että mitä siellä oppii sellaista, mistä ei itsellä ehkä vielä ole kokemusta. Ja en sano tätä nyt sillä, että olisin Mrs. Perfect. Vaan ihan sellaisella tavallisella, aikuisen ihmisen maalaisjärjellä. Aikuisopiskelijana.
Mutta voihan se olla, että vielä joudunkin sinne (kurssille siis). Voihan se olla, etten mä läpäise sitä näyttökoetta.

Huomio 5.
Edelliseen liittyen sivuan ihan vaan nopeasti myös käsitettä "Aikuiskoulutus" -  ja "työn ohessa". Työn ohessa suoritettava aikuiskoulutus piti - kai ainakin vielä jossain vaiheessa - tapahtua lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin: mutta käytännössä se tapahtuu näiden lisäksi myös työaikana eli aamuisin, aamupäivisin ja päivisin. Osa kursseista on yhdessä päiväopiskelijoiden kanssa, ja mitä enemmän kurssitarjotinta tavaan, sitä paremmin huomaan näitä kursseja olevan aika monta. Kovin mielelläni käyn kursseja yhdessä päiväopiskelijoiden kanssa, ei siinä mitään; mutta kyllä tästä sen "työn ohessa" voisi markkinoinnissa unohtaa.
Ilman joustavaa työnantajaa tästä ei kyllä tulisi mitään. Onneksi mulla on ihana joustava työnantaja.

Huomio 6.
Mä olen aina tykännyt niistä, mutta nyt taisin rakastua; tasomaskeihin.


Huomioithan, sinä mahdollisesti hieman tiukkapipoisempi lukija: jos joku kohta vaikuttaa valittamiselta, se ei ole sitä. Luet väärin.
Ihan turha ajatella, että kylläpä tuo eukko nyt jaksaa.
Tämä eukko on varsin tyytyväinen nykyiseen asiaintilaan - ja ylläolevat huomiot ovat vain yksittäisiä pienen ihmisen vieläkin pienempiä opiskelun herättämiä ajatuksia, ilman sen kummempia negaatioita.