”Sterling-hopean ja tavallisen ero?”

Tiedoksi niille, jotka eivät ole lukeneet korukaupassa sijainnutta blogiani: koruyrittäjänä minulta kysytään kaikenlaisia koruihin, hopeaan ja jalometalleihin liittyviä kysymyksiä - usein ihan naamatusten, mutta välillä myös sähköpostitse ja korukauppani sivujen kautta. En toki ole kaikkitietävä asian suhteen, mutta ne asiat jotka varmasti tiedän tai olen itse kokeilemalla todennut tosiksi, pyrin kertomaan tietoa janoaville mahdollisimman ymmärrettävästi. Koska samat asiat kiinnostavat monia aiheuttaen sen, että samoja kysymyksiä kysytään useamminkin kuin kerran, laitan vastaukseni myös blogiin: ehkäpä joku asiasta kiinnostunut löytää vastauksen kysymyksiinsä täältä. Tämä ei silti tarkoita, että kokisin kyselemisen häiriköintinä - kysy pois! Se taas, että väännän joskus vastaukset rautalangasta ei tarkoita, että pitäisin kysyjää tyhmänä: ihmiset vain ymmärtävät asiat hieman eri tavalla. Mieluummin rankasti yksinkertaistaen, kuin yli hilseen.

Jos jaarittelu hopeasta ei kiinnosta, älä lue tämän pidemmälle.

Mutta asiaan. Tällä kertaa kysymys siis kuului ”mikä on sterling-hopean ja tavallisen [hopean] ero?”. Lähtökohta on tämä: myös sterling-hopea on ’ihan tavallista’ hopeaa. Mutta mikä tekee sterling-hopeasta sterling-hopeaa - mikä on se ’ero’ muihin hopeaseoksiin? Hopeapitoisuus. Sterling-hopean hopeapitoisuus on aina vähintään 925 eli 925 promillea eli 925 massan tuhannesosaa - nimi sterling-hopea viittaa siis pitoisuus-standardiin. Ja vielä rautalangasta: sterling-hopean hopeapitoisuus on siis standardi - siinä on aina vähintään 92,5% hopeaa ja loput 7,5% seosainetta (yleensä kuparia). Sterling-hopea on siis 925-hopeaa.

Sterling-nimen alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta yhtä mieltä historioitsijat ovat siitä, että tätä hopeaseosta käytettiin manner-Euroopassa jo 1100-luvulla, mm. kaupan välineenä eli esimerkiksi hopearahoina. En ole historioitsija, mutta voisin kuvitella, että syy nimenomaan tämän hopeaseoksen käyttämiseen on sen kestävyys, helppo työstettävyys ja silti mahdollisimman korkea hopeapitoisuus - eli samat syyt, joiden vuoksi sitä käytetään edelleen ja joka tekee siitä yleisimmin hopeakoruissa käytettävän seoksen. Sterling-nimen on arvioitu juontavan juurensa mm. latinan librae sterilensium-, vanhan englannin steorling- tai vanhan ranskan esterlin-sanoista. Yksi teoria on, että sterling viittaisi sanaan easterling, jolla kutsuttiin vanhojen hansakaupunkien asukkaita. Niin tai näin, sterling-nimi hopean yhteydessä on aikojen myötä muuttunut standardiksi, joka kertoo hopean pitoisuuden.

Myös muita hopeaseoksia edelleen käytetään, mm. 830-hopeaa (hopeapitoisuus siis 830‰ eli seoksesta 83% on hopeaa), mutta sterling-hopea on ylivoimaisesti käytetyin. ’Ennen vanhaan’ juuri 830-hopeaa käytettiin enemmän; todennäköisesti säästösyistä (seoksessa on vähemmän puhdasta hopeaa) ja kenties myös yksinkertaisempien työstömahdollisuuksien (mm. työkalut, laitteet) takia - siksi monista vanhoista koruista löytää nimenomaan leiman 830.

Sterling-hopea on ikään kuin ”paras mahdollinen hopeaseos” koruihin: siinä on mahdollisimman paljon puhdasta hopeaa (eli mahdollisimman paljon hopean = jalometallin hyviä ominaisuuksia), mutta sitä on silti helppo työstää ja se on käytössä kestävää. Kaikkihan toki muistavat - eikö niin - että puhtaasta hopeasta ei voi valmistaa käytössä kestäviä esineitä, kuten ei puhtaasta kullastakaan: jalometallit kaipaavat seurakseen aina jonkin seosmetallin. Sterling-hopeassa yhdistyy monta hyvää ominaisuutta, ja koska seosmetallina käytetään useimmiten kuparia (sterling-hopea ei saisi sisältää nikkeliä), se on myös hyvin siedetty.

Siinä lyhykäisesti sterling-hopea. Jos tämä juttu oli sinulle hepreaa tai sinua jäi askarruttamaan jokin heitto, käy lukemassa lisää perustietoa jalometalleista muista blogikirjoituksistani otsikon Hopea ja korut alta. 


Tässä muuten hieman kuvia HMP ry:n 20-vuotisjuhlista, jossa korut olivat edellisen kerran näytillä.

Ständin pystytystä...

Säpinää...