Kiitos!

Sain toissapäivänä jo ensimmäisen joululahjani.
Kävi nimittäin niin, että törmäsin ihanaan ihmiseen.

Tarvitsin lisää rintaneuloja tekemiini nahkakukkiin ja pysäköin autoni askartelukaupan eteen. Ja en - en maksanut pysäköinnistä. Vaikka tiedänkin sen olevan väärin, perustelin asian itselleni jotenkin siihen tyyliin, että minulla kuluu enemmän aikaa siihen, että kävelen n. 50 metriä lippuautomaatille ja takaisin ja sitten kauppaan, kuin että hyppään 2 metriä autoni edessä olevasta kaupan ovesta sisään, ostan ostokseni ja palaan autoon. Kun kerran tiedän tarkkaan mitä ostan ja mistä hyllystä sen saan; kaupan sisällä minulla menee ehkä minuutti… Joo joo, näin siis perustelin asian - mutta totta kai tiedän, että se on väärin.

Varmaan jo arvasittekin, että kun minuutti oli kulunut ja astuin kaupan ovesta ulos, autoni edessä seisoi tuulilasiani tutkien - kukas muu kuin parkkipirkko. Sekunnin sadasosan jo sadattelin  mielessäni , kuinka hänen on täytynyt kytätä jossakin autoni vieressä, koska en todellakaan ollut kaupassa kuin tuon punaisen minuutin. Sadattelu jäi lyhyeen, kun yritin vääntää naamalleni viatonta mutta samalla hyvin katuvaista hymyä. Moooooi, sanoin tökerösti. ”Kuinkas kauan mahdoit kaupassa viipyä?”, kysyi punaisiin pukeutunut. Yritin lyhytsanaisesti vakuutella, että olin todellakin ollut kaupassa vain hetken, samalla mielessäni kiroten, kuinka tyypillistä, etten keksi veronpalautuksille muuta käyttöä kuin parkkisakot. Yhtäkkiä puna-asuinen vastapelurini sanookin hymyillen: ”sovitaanko niin, että käyt laittamassa mittariin 20 senttiä, annat kuitin mulle ja ollaan sujut.”

Jippiaijei! Yhtäkkiä se viisikymmentä metriä pysäköintiautomaatille ei tuntunutkaan niin pitkältä matkalta; melkein juoksin - luulin varmaan, että jos vitkastelen, tyyppi muuttaakin mieltään. Tämän ennenaikaisen joululahjani ihana ihminen kuittasi vain sanomalla, että välillä ihmiset oppivat paremmin lempeästi ojentamalla. So true! Pystyin juuri ja juuri olemaan kapsahtamatta naisen kaulaan, niin helpottunut ja onnellinen olin: mutta en pystynyt olemaan kutsumatta häntä ihanaksi ihmiseksi ja kiittämään - sydämeni pohjasta.

Toivon, että tämä on osa pysäköinninvalvojien uutta ihmisläheisempää toimintatapaa: etten vain mokannut pahasti kertomalla moisesta hyvästä teosta julkisesti. Mutta olipa kyseessä sitten koulutuspäivillä opittu asiakaslähtöinen työtapa tai vain yksittäinen ihana ihminen - LÄMMIN KIITOS!
Opin läksyni.