Nyt uskaltaa varmaankin jo alkaa puhua joulusta - ja joulukoristeista - ilman, että se aiheuttaa sen suurempia kieroonkatsomisia.
Tunnustaudun nimittäin jouluihmiseksi. Siitäkin huolimatta, että "jouluihmisiä" pidetään noin yleisesti vähän hassahtaneina. Kajahtaneina. Tai ainakin jouluihmisen älynlahjat tulevat kyseenalaistetuiksi, hyvinkin stereotyyppisellä tavalla.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi - meitä "jouluihmisiä" kun on niin monenlaisia.
Kaikki jouluihmiset eivät toki lokakuun koittaessa ala leipoa joululeivonnaisia pakastimeen, hyräillä joululauluja, viritellä ulkovaloja, vaihtaa jouluverhoja tai paketoida ensimmäisiä lahjoja.
Ei jouluihmisyys tarkoita sitä, että haluaa tuhlata omaisuuden tyhjänpäiväiseen joulukrääsään. Tai stressata itsensä puolikuoliaaksi lahjojen, ruokien, leivonnaisten, joulukorttien, koristelun ja täydellisen joulun tavoittelun takia. Tai juosta kainalot hiessä kauppakeskusten tekokuusien, liian kovalla soivien joululaulujen ja tuhansien muiden stressaantuneiden "jouluihmisten" keskellä.
Jos joku haluaa ylläkuvatuin menoin joulunsa viettää, se hänelle suotakoon. En arvostele. Jokainen tehköön oman joulunsa.
Mutta miksi tuo kuva on se ainoa, joka lähes kaikille "jouluihmisestä" tulee mieleen?
Minulle jouluihmisyys on hyvän ruoan, joululoman ja rauhoittumisen, löhöilyn ja suklaansyönnin, kohtuullisten lahjojen antamisen ja saamisen, yhdessäolon ja läheisten ihmisten rakastamista.
Nykyään on kuitenkin trendikästä dissata joulua. Trendikästä arvostella lahjojen antamista ("kaupallisuutta" ja "ällöttävää kapitalismia"), joululauluja ("niin teennäisiä" / "kuka jaksaa niitä kuluneita veisuja") ja jouluruokia ("hei haloo, onko nörtimpää kuin joku fucking lanttulaatikko" / "miten joku voi vielä nykymaailmassa syödä lihaa, etenkään kinkkua?!?"). Joulukorttejakaan ei oikeastaan saisi lähettää, paitsi jos ne liittyy jotenkin hyväntekeväisyyteen tai ne on trendikkäitä, esim. jonkun julkisesti tunnustetun lahjakkaan hipsterin valmistamia. Joulukoristeet on "ihan liian amerikkalaista" tai niin väärin koko yhteiskuntaa ja maapalloa kohtaan, ellei niitä sitten ole tehty napeista tai vanhoista farkuista tai muista kierrätysmateriaaleista.
Jos jouluihmisyys on epätrendikästä, en missään nimessä halua olla trendikäs.
Rakastan kaikkea joulussa. Rakastan joulua mm. koska jouluna:
Saa syödä ruokia, joita muulloin ei tule syötyä. Jouluruoan ei välttämättä tarvitse olla lanttulaatikkoa ja kinkkua, se voi olla ihan mitä tahansa - kunhan ei stressaa. Perinteitä ei ole pakko kunnioittaa perinteiden takia: itselläni meni tovi ennenkuin ymmärsin, että olen vapaa luomaan aivan omat jouluperinteeni. Voimme noudattaa vain niitä perinteitä, joita haluamme ja jotka koemme itselle tärkeiksi. Kukaan meillä ei syö rosollia: miksi sitä siis pitäisi olla pöydässä? Emme tee enää rosollia. Kukaan meillä ei enää aattona halua torttuja, miksi leipoa niitä joulupöytään? En leivo enää. Pidämme paljon enemmän valmiiksipaistetusta kinkusta - miksi siis paistaa sitä yötä myöden itse? Emme paista enää. Jos joskus haluamme syödä jouluna vain pizzaa, niin myös teemme (en tosin usko niin käyvän, "jouluruoat" ovat aivan liian herkullisia). On ihanaa luopua turhien perinteiden taakasta.
Saa syödä hyvällä omallatunnolla: itse en ole koskaan karpannut, skarpannut, laihduttanut tai laskenut kaloreita jouluna - se ei kuulu jouluun.
Saa vain istua ja tuijotella kynttilöitä, jos siltä tuntuu - eikä kukaan pidä sitä jouluna mitenkään ihmeellisenä.
Saa kuunnella itse valitsemiaan joululauluja; jazzahtavia, rokahtavia, oopperaksi tai heviksi, niitä perinteisiä tai ihan uusia - tai olla kuuntelematta.
Saa löhötä sohvalla ja syödä suklaata.
Saa koristella kodin omalla tavalla; ympäröidä itsensä lapsuudesta tutuilla muistoilla, itse kauniina ja merkityksellisinä pitämillään asioilla - tai olla koristelematta, jos siltä tuntuu. Tätä blogia lukeneet ja minut tuntevat tosin tietävät, että rakastan käsillä tekemistä ja sisustamista aivan liian paljon ollakseni koristelematta. Mutta huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä yksinkertaisemmin haluan kotini koristella - kaipaan yhä enemmän harmoniaa, rauhallisuutta ja ennenkaikkea vähemmän tavaraa. Koristelusta tuskin silti kokonaan luovun: kodin koristelu on osa joulun tunnelmaan virittäytymistä, synkän ja pimeän vuodenajan piristämistä ja osaltaan juhlan kunnioitusta. Mutta koristelun ei tarvitse peittää alleen koko juhlaa.
Saa lukea kirjoja, jos haluaa.
Saa vain olla, jos haluaa.
Saa touhuta, jos haluaa.
Saa viettää aikaa haluamiensa ihmisten kanssa.
Saa tarjota haluamilleen ihmisille hyvää ruokaa ja antaa haluamilleen ihmisille lahjoja. On ihanaa ilahduttaa läheisiä - ja senkin voi tehdä ilman stressiä ja luottokortin vingutusta; jos vain päättää niin. Lahjojen antamisen ei tarvitse olla kallista, kaupallista eikä kapitalistista.
Saa olla kotona.
Onpa kotini ollut elämäntilanteesta johtuen millainen tai mikä tahansa, koti on silti aina koti. Ja paras joulu on omasta mielestäni (ja kaikeksi onneksi myös muun perheen mielestä) aina kotona vietetty joulu. Kotiin voi kutsua haluamiaan ihmisiä tai olla kutsumatta - mutta kotona tuntee aina kuuluvansa johonkin, olevansa osa jotakin. Aivan eri tavalla kuin muualla - vaikka joulua viettämässä olisi täsmälleen samat ihmiset. Olen elämäni aikana viettänyt joulua ulkomailla, sukulaisissa, hotellissa, hiihtomökissä ja ties missä - ja vaikka joulu olisikin ollut "mukava" tai "ihana", se ei ole koskaan ollut yhtä hyvä kuin kotona. Vaikka puitteet olisivat ulkoisesti olleet "hienommat" tai vaikka ruoka olisi ollut "parempaa". Olen jo vuosia sitten tullut siihen tulokseen, että syön mieluummin kotona vaikka nuudeleita ja suklaata, kuin vietän yltäkylläistä joulua muualla - kuulostaa varmasti erittäin kummalliselta, mutta minkäs teet. Minulle joulu on yhtä kuin koti. Olipa se missä tai millainen tahansa.
Jotta koko postaus ei mene liialliseksi herkistelyksi, palaan maan pinnalle niiden alussa mainitsemieni joulukoristeiden merkeissä. Viime vuonna sormet syyhysivät mm. tämän parissa:
Löysin lumihiutaleet Finnmarin tehtaanmyymälästä. Vaikken muuten juuri innostu siellä tai vastaavissa myymälöissä myytävästä "söpöstä tilpehööristä", nämä jostain syystä tuntuivat omilta. Oli alusta asti selvää, että hiutaleet kaipasivat jotakin todella yksinkertaista pitsimäisen muotonsa vastapainoksi: lopulta päädyin pajunoksiin. Oman pihan reunamilla sattui olemaan paljon poisleikattavaa risukkoa: oksaleikkurit siis mukaan ja lumihankeen. Tässä lopputuloksessa:
-kolme yhtä pitkää, halkaisijaltaan n. 2-3cm puunoksaa
-juuttinarua
-siimaa
Asettelin oksat poikittain ja sidoin ne tukevasti yhteen juuttinarulla.
Juuttinarua solmin myös neljään vastakkaiseen oksanpäähän ja kiinnitin näistä katossa olevaan koukkuun roikkumaan.
Hiutaleet kiinni siimaan ja siimat kiinni oksiin. Vaihtelin siiman pituuksia ja hiutaleiden etäisyyksiä toisistaan, jotta lopputuloksesta tuli mahdollisimman epäsymmetrinen ja elävä.
Olen lopputulokseen niin tyytyväinen, että ripustan saman häkkyrän kattoon tänäkin vuonna.
Viime jouluna löysin myös "joulumarjat".
Ei vähäisintäkään aavistusta mitä marjoja nämä ovat, mutta löytyivät kauniissa yksinkertaisessa kirkkaassa lasikipossa Prisman kukkaosastolta. Ja ovat siis aivan aitoja ja eläviä, syötävyydestä ei ole tietoa. Innostuin niin, että ostin useammankin kipollisen. Todella yksinkertaisen kauniita ja silti jouluisia - korvasivat upeasti joulutähdet, timanttiananakset ja hyasintit.
En tiedä miksi viime jouluna fiilis oli niin kovin "maanläheinen" - pöytään eksyivät myös kaikenlaiset kävyt ja oksat.
Mitäköhän tänä vuonna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti