Kirjansitomossa.

Sain viettää viime viikonlopun paratiisissa nimeltä kirjansitomo.
Voih, ne kaikki ihanat laitteet!
Ja toinen voih, kaikki ne ihanat materiaalit!
Ja kolmas voih, kaikki ne erilaiset mahdollisuudet kirjojen persoonalliseen sitomiseen!

Olen toki työni puolesta aiemminkin vieraillut painoissa ja kirjansitomoissa ja erilaiset kannet, materiaalit ja sitomistyylit ovat teoriassa aivan tuttuja: mutta koskaan aikaisemmin en ole päässyt itse näin konkreettisesti tekemään kumpaakaan, en käsittelemään koneita enkä edes tutustumaan prosessiin yhtä läheisesti ja kattavasti. Siksi olen asiasta näin tohkeissani.

Voisin siis voihkia vaikka kuinka kauan, mutta jospa mennään asiaan.
Kirjansitomokeikka liittyi siis tällä kertaa opiskeluihin - se oli kirjagrafiikkakurssin luonnollinen jatke - ja sen pääasiallinen tarkoitus oli, paitsi tietenkin oppia mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monia eri tapoja kirjansitomiseen myös saada sidottua kasaan oma kirja, joka arvostellaan ensi syksynä.

Kirjailijoiksi ei ole ryhdytty, mutta tekstiä lukuunottamatta "oma kirja" kaikilta muilta osin. Tekstiin ei voinut vaikuttaa: jokaiselle määrättiin oma novelli Daniil Harmsin kirjasta Sattumia ja kirjagrafiikkakurssilla novellista pitä tehdä kirja. Kuvittaa teksti tarinaan mahdollisimman hyvin sopivalla ja mielenkiintoisella kuvitustyylillä, suunnitella typografia, tehdä taitto eli tekstin ja kuvien sommittelu ja sivujaot, suunnitella kirjalle kansi, päättää kansimateriaalit ja kirjan sidontatyyli.
Ja lopulta siis sitoa ja valmistaa kirja itse näiden valintojen mukaisesti.

Vaikka teksti ei ollutkaan omaa, voidaan siis kai hyvällä syyllä puhua "omasta kirjasta".

Tekstit olivat melko lyhyitä, koska tarkoitus ei tietenkään ollut kuluttaa aikaa valtavan tekstimassan kanssa - jolloin myös kuvitus olisi vaatinut huimasti enemmän aikaa. Lyhyt teksti ei mahdollistanut kovin "isoa" kirjaa - mutta se toisaalta toi tehtävään oman haasteensa: kuinka saada hyvinkin lyhyestä tekstistä ehyt ja mielenkiintoinen kokonaisuus, hyvä kirja.

Koska tekstit ovat hyvin absurdeja ja hulvattomia (kuten kaikki Daniil Harmsia lukeneet tietävät) kirjasta sai halutessaan tehdä hyvinkin kokeellisen - perinteistäkään kirjaa dissaamatta.

No, lienee sanomattakin selvää, että olen itse kovin ylpeä kirjoistani, joita ehdin sitoa valmiiksi neljä erilaista versiota. Sisäsivut ovat tietenkin kaikissa samanlaiset, esilehdet ja kannet vaihtelevat.
Tässä unelmien viikonlopun satoa.

 Oma kirja leikkurissa. Tasoitetaan toinen puoli stiftaamista varten.

Stiftaus. "Nidotaan" kirja kasaan.

 Valmiina kirja numero yksi.

Kansi 2mm kartongille liimattu musta kartonki, johon
tulostin tekstit ja kuvan mustalla: vaikutelma on
"häivähdyksenomainen" ja vähäisesti kiiltävä. 

Tykkään!

 Pahvikannet on kiinnitetty kirjaosaan mustalla kluuttikankaalla
sekä sisä- että ulkopuolelta. Halusin, että pahvikannet alkavat samasta

kohtaa sisäsivujen kanssa ja että kansiin jää "irtonainen" 

fiilis - tämän sain aikaiseksi kiinnittämällä kluutin ainoastaan
pahvikansiin, en sidontareunukseen.

Tässä kirjassa esilehdet ovat blankot ja samaa väriä sisäsivujen kanssa.

Vuorossa kluuttikantinen versio.

Kluuttikannen liimaaminen oli jonninverran haastavaa.
Tai haastavaa oli se, miten saada kangas a) pysymään käpertymättä
käden ja itsensä ympäri, b) olemaan takertumatta pöytään tai
takertumatta kanteen ihan vinossa ja c) pysymään edes jotakuinkin
tahrattomana, rypyttömänä ja ilman liimaisia sormenjälkiä.

Ja tässä kohtaa en voi olla päästämättä sisäistä 

puujalkavitsigeneraattoriani valloilleen...

Painoa sanoille.
Painetaan kirjaa, muttei 'paineta' kirjaa.

Nyt ei olla kirjapainossa, vaikka kirjaa painetaankin.
Kirjan painoa muttei kirjapainoa.

Hah. Parempi lopettaa.

 Viimeiseksi (ennen sivuihin liittämistä) kanteen tehtiin foliointi.

Tätä halusin aivan ehdottomasti kokeilla itse; se oli
oikeastaan kluuttikannen lisäksi ainoa asia, jonka olin

päättänyt varmuudella jo etukäteen - halusin paitsi kokeilla

tekniikkaa, halusin myös tehdä yhden täysin "perinteisen" kirjan.

Tässä kirjasimet (kirjakkeet), jotka ladotaan kastiin halutussa

järjestyksessä (=muodostetaan halutut sanat) painamista varten.

Valmis.

Yksinkertainen musta kluuttikansi, jossa pelkkä kirjan nimi foliopainatuksella.
Painatus onnistui tietenkin täydellisesti harjoituskappaleeseen - tietenkin;

tähän oikeaan kanteen hopeaa tuli liikaa ja kirjaimet menivät osittain 'tukkoon'.

Perinteinen kirja.

Tässä versiossa kuvioidut esilehdet.

Kokeilin foliointia myös mustalle ja valkoiselle kartongille, joihin foliointi onnistui
hyvin - musta kartonki päätyi kolmannen kirjan kanneksi sellaisenaan.

Kolmas kirja liimasidottu, kantena yksinkertainen ohut musta kartonki kluuttiselkämyksellä.

 Neljännestä kirjasta olen kaikkein ylpein.

Löysin matskuhyllystä nahan jämäpaloja (roskistilkkuja), joita sain
luvan käyttää - ja kuten kaikki blogia lukeneet tietävät olen aivan
ihastunut nahkaan materiaalina, joten siitäkös vallan riemastuin!
Aikaa oli vähän enkä tiennyt kiinnittääkö kansiin tarkoitettu ylivetoliima
nahan tarpeeksi hyvin - mutta pakkohan se oli kokeilla. Koska nahkapaloissa
oli reunoissa valmiiksi kauniita luonnollisia kuvioita, en leikannut niitä
juuri lainkaan, vaan jätin kuviot näkyviin ja tein kannesta tilkkutäkkimäisen.

 Kiitos hyvien työkalujen, kansi onnistui loistavasti.

Liima kiinnittyi hyvin, saumoista tuli korkeussuunnassa tasaisia ja

omasta mielestäni - tietenkin - kannesta kovinkin tyylikäs.

Noo, ei nyt ehkä juuri tähän tarinaan tyyliltään sopiva, mutta 

noin yleisesti ottaen :)

 En halunnut "pilata" kaunista kantta millään ylimääräisellä - siksi

kanteen tuli ainoastaan kirjan nimi melko huomaamattomasti
sokeapainatuksella (painatus syvennyksinä ilman väriä).

Tähänkin versioon tuli kuvioidut etulehdet.
Lopputulos sidonnaltaan "tavallinen kirja", nahkakansi tuo edgen.

Onnellinen ja ylpeä kirjansitoja.

Kaikissa kirjoissa sivut 150g Munken Pure, esilehdet 90g Munken Pure.
Tässä joitain sivuja itse kirjasta.

 

 

Kiitokset M. Anttilalle, joka jaksoi todella kärsivällisesti opastaa hulluimpienkin ideoiden toteuttamisessa.

Ja vielä loppukaneetiksi huomautan, että Daniil Harms on loistava! Tarinat avautuivat vasta ehkä noin viidennentoista lukukerran jälkeen, mutta ne ovat loistavia! Suosittelen.